MATKAPÄIVÄKIRJA LEFKAS, toukokuu 2012

Silmät ristissä ja vatsa sekaisin - huomaa, että ollaan viimeinkin matkalla kohti Lefkasia. Lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä puolenyön aikaan. Varkaudessa meidät pysäytti pelastuslaitoksen mies. Tiellä oli iso rekka ja pelastuslaitoksen autoja (olikohan ambulanssikin). Jouduimme palaamaan samaa reittiä takaisin ja etsimään kiertotie Varkauden ohitse.

Alkuyöstä matka sujui kivasti. ”T” nukkui välillä ja minä ajoin. Loppumatkasta olimme siinä neljän viiden aikaan yöstä kumpikin niin väsyneitä, ettemme enää jaksaneet kunnolla edes pitää silmiä auki. Piti käyttää kaikenlaisia keinoja pysyäksemme hereillä, mutta emme sentään laittaneet tulitikkuja silmiin :D

Nyt istumme koneessa ja ikkunasta aukeaa taivaallinen maisema, kaunista.

 

2-normal.jpg

Lentomatkaksi television näyttö osoittaa Helsinki - Preveza välille 2398 km, siinä olisi aikamoinen kävelymatka, jos jalkaisin pitäisi tarpoa. ”R” totesi koneen noustessa, ”tämä on kuin vuoristoradassa olisi”. Johon ”P” jatkoi, ”paitsi, että on vähän kalliimpi”. Siinä vaiheessa minä pidin kiltisti suuni kiinni ;D

                   ***

 

Prevezan lentoasemalle laskeutuminen jännitti hieman ja vaikka tiesin, että koneen täytyisi kääntyä kohti mannerta, laskeutuminen näytti hetken aikaa tapahtuvan maan sijasta mereen. Kaikki oli toki kunnossa, minä vain tunnen jonkinlaista vastenmielisyyttä lentokoneen nousuihin ja laskuin, koska silloin on kaikkein todennäköisin mahdollisuus, että jokin menee vikaan.

Kun kone laskeutui, alkoivat ihmiset taputtaa käsiään yhteen. Ilo perille saapumisesta täytti koneen matkustajat ja ihmiset soivat toisilleen tyytyväisiä hymyjä, joiden sanoma oli ”Nyt se kauan odotettu loma viimein alkaa!”

Koneesta noustessamme lentoemot laskivat leikkiä tytöille sanomalla, ”ettehän te varmaankaan aio mennä uimaan”. Tytöt nauroivat leikinlaskulle ujosti ja livahtivat ulos koneesta nopeasti. Mitenhän he uskaltavat mitään täällä kenellekään jutella ja harjoitella englantia, jos jo suomalaisia lentoemojakin ujostelevat suomea puhuttaessa? No, se jäänee nähtäväksi.

Lentoasemalla oli paljon porukkaa. Päättelin, että osa ihmisistä oli varmasti tullut kentälle jollakin muulla koneella, seassa oli kreikkalaisia sekä erimaiden kansalaisia. Heidän laukkunsa saapuivat ensin, mutta me kurkimme jo niitäkin, kun emme tienneet milloin ja miltä hihnalta omat esiin putkahtaisivat.

Odotellessamme omia laukkujamme yksi suloinen pikkutyttö leikki vieressämme ”kosketa jokaista ohi menevää laukkua” – leikkiä. Se sai osakseen hyväntuulisia silmäyksiä ja itseäkin ihan meinasi ruveta naurattamaan tytön touhuilu :) Kun sitten meidän tyttöjen prinsessalaukut viimein saapuivat, ”R” kiusasi isäänsä sanomalla kovalla äänellä, ”No sieltähän se siun laukku tulee!” Lapsilla ainakin on homma hallussa jo alkumetreillä, pitäähän reissussa pitää hauskaa ;))

Matka hotellille kesti joitain kymmeniä minuutteja. Allekirjoittaneen pää kääntyi matkan aikana koko ajan puolelta toiselle, kun ympärillä oli niin paljon nähtävää. Maisemat ovat uskomattoman kauniita. Tien varrella kasvaa tutunnäköisiä kukkia (aivan kuin meillä Suomessa kesällä), vihreät pihdat kohoavat sieltä täältä esiin oliivipuiden, mäntyjen ja pensaikkojen joukosta, taivaita kurottelevat korkeat vuoret piirtyvät jylhinä vasten sinistä merta.

Ensimmäinen ajatus tästä kaikesta kauneudesta oli, ”Uskomatonta, tänne on tultava vielä uudestaan”. Paikka on kuin paratiisi ja ilmasto selvästikin Krabia miljoona kertaa kuivempi, minkä vuoksi kehoni voi täällä paljon edellistä Thaimaan reissua paremmin. Sen huomasin jo ensimmäisinä kymmenminuuttisina, heti koneesta ulos laskeuduttuamme.

Näimme paljon kaikenlaista jännää, lampaita käyskenteli heinikossa, poni seisoi yksinään tien laidalla, kymmeniä ja taas kymmeniä (satoja) purjeveneitä, vanhoja satumaisia linnanmuurin raunioita. Tien reunustoilla kasvoi myös niitä punaisia unikon kukkia, joita ihastelin nettikuvista ennen reissuun lähtöä. Katselimme niitä ihastuneina ”R”: n kanssa nenä kiinni linja-auton ikkunasta. Olin astunut suoraan kotitietokoneen näytöstä sisään, siltä minusta tuntui sillä hetkellä.

Ohitsemme ajoi lava-auto, jonka kyydissä oli appelsiineja. ”R” luuli niitä ensin tomaateiksi. Sama kuski pysähtyi edellämme odottamaan vuoroaan Lefkadan kaupunkiin johtavan tien varrella sijaitsevan liikkuvan sillan edessä, joka kääntyi jonkun aikaa odoteltuamme ja laski siipensä päästääkseen autot kulkemaan lävitsensä.

Kuskimme Kristos laittoi radion päälle ja autoon tulvi kreikkalaista musiikkia. Hän huitoi matkan aikana käsillään paljon ja paineli äänitorvea tuon tuostakin. Totesin, että torven käyttö kuuluu kreikkalaiseen liikennekulttuuriin. Siinä missä meillä äänimerkin painaminen tarkoittaa negatiivisessa mielessä ”törppö, herää jo”, kreikkalaisilla se taitaa tarkoittaa neutraalisti ”hei huomaathan, minä olen tulossa mutkan takaa”, ”varo minä aion tulla tästä ensin”, ”olet tiellä väistäisitkö” jne. Selvästi tuo kreikkalaisten ”äänensävy” torven käytössä poikkeaa suomalaisesta äänitorven käytöstä :O

Pääsimme viimein kirjautumaan hotelliin ja meille näytettiin huone tervetuliaisjuoman jälkeen. Täytyy kyllä sanoa, että hirmuisen sekavanoloinen tilanne oli aluksi hotelliin saapuessamme, kun meidät kiidätettiin hotellin vastaanottoon ja sieltä sitten pian huoneisiimme hirmuista vauhtia. Mutta huoneeseen päästyämme hengähdimme ja ihmettelimme, ”tässä sitä nyt sitten ollaan”.

 

3-normal.jpg

Hotellin nimi ”Porto galini” tarkoittaa appelsiinia :)

Olimme ”T”: n kanssa älyttömän väsyneitä yön valvomisesta, joten varsinkin ”T” torkkui useaan kertaan illan ja loppupäivän aikana, kun mahdollisuus siihen suinkin tarjoutui.

Vaihdoimme ihan ensi alkuun vaatteet ja menimme hotellin rantaan. Minun oli päästävä tekemään ensikosketus mereen, kuten lupasin itselleni jo kauan aikaa sitten. Siellä minä sitten seisoin, paljain jaloin pikkukivirannalla ja hengitin onnellisena vienoja merituulen tuulahduksia hetkeen takertuneena. Tiedättekö sen tunteen kun aika pysähtyy, eikä ole kiire minnekään? Kun voi vain olla ja katsella ympäriinsä kaikessa rauhassa.

6-normal.jpg

 

Rannalta palattuamme söimme jäätelöt altailla. Ne maksoivat 13 euroa. ”T” ja ”P” ottivat suklaapalloja suklaakastikkeella, ”R” mansikkapalloja mansikkakastikkeella ja minä otin ”Caramel” palloja (jotain makeaa jäätelöä, jossa oli saksanpähkinöitä seassa). Sen jälkeen biksut päälle ja uimaan!

Hotellialue on uskomattoman kaunis, kaikkialla on kukkia, reheviä puita ja pensaita. Pääskyset ja muut pikkulinnut visertelevät ja merellä horisonttiin piirtyy mantereen usvaan kääriytyneet vihreät vuoret. Ilmasto on näköjään kuin Suomessa heinäkuun helteillä – lämmin, mutta ei kuitenkaan ahdistavan kuuma, mikä sopii meille pohjolan lapsille erinomaisesti.

4-normal.jpg

5-normal.jpg

9-normal.jpg

8-normal.jpg

Tässä muutama kuva hotellin alueelta.

 

Tilasimme aulasta taksin, siis minä sopotin surkealla englannintaidollani ja sen me sitten saimmekin :) Ajoimme Nidriin syömään ja ostoksille, taksi sinne maksoi 8 euroa, mikä on Suomen hintatasoa alhaisempi. Nidrissä mukaan tarttui punainen koristeltu huivi, hedelmiä ja limsaa pääkatua pitkin kävellessämme.

Eksyimme satamaan, jossa meidät pysäytti eräs englantia hyvin puhuva nainen. Nainen osoittautuikin englantilaiseksi, mikä ei ollut ihme, brittiaksentin perusteella. Nainen ”heitti meidät sisään” ravintolaansa kysymällä ”eikö olekin vaikeaa löytää sellaista syötävää, mikä kelpaisi lapsille – minä tiedän sen. Meillä on…”. Ja tulimme tosiaan houkutelluiksi sisään ravintolaan :D

 

7-normal.jpg

 

Juttelimme hänen kanssaan pitkin ateriaa ja saimme häneltä paljon neuvoja mm. mistä voisimme ostaa karttoja. Ruoka oli ihan hyvää, eikä siinä ollut mitään valittamista. Myös tarjoilijamies vaikutti ihan mukavalta tyypiltä. Hassu juttu tuli siinä, että tajusimme myöhemmin hotellilla, että kävimme syömässä juuri yhdessä ”älä mene tähän ravintolaan” – listan ravintolassa. Olin laatinut listaa huonoista paikoista etukäteen lueskeltuani toisten puheita netissä ja taas tuli muistutus siitä, ettei pitäisi luottaa liikaa muiden kirjoituksiin, sillä se minkä joku toinen kokee ikäväksi, voi olla toisesta ihan ok-juttu :)

Hotellille takaisin päästyämme ei unta tarvinnut maanitella, se tuli välittömästi petiin päästyämme. Eikä unen tuloa haitannut edes se, ettei meillä ollut kunnon peittoja hotellihuoneessamme, vaan pelkät lakanat ja päiväpeitot.

***

 

13.5.2012 Sunnuntai

 

Tänään on äitienpäivä. Heräsin ensimmäisenä vähän yli kahdeksan aikoihin ja heti oli paljon pirteämpi olo eiliseen verrattuna. Saatuani matkapäiväkirjan esiin alkoivat muutkin osoittaa heräämisen merkkejä. Sängyistä kuului unista mutinaa: ”hyvää äitienpäivää”. Ja kohta jo useampi pörröpää kömpi ylös petistään. Aurinko tulvi sisään ikkunoista ja pääskysten iloinen viserrys kantautui jostain ulkoa. Ihana aamu ja ihana äitienpäivä!

Aamupala löytyi altaiden luota. Tarjolla seisovassa pöydässä näkyi olevan paljon kaikenlaista hyvää: leipää, juustoja, makkaraa, tuoreita tomaatteja, kurkkuja, kananmunia, pekonia, muroja, pähkinöitä, hedelmiä, kreikkalaista jogurttia yms. Jokaiselle jotakin.

 

10%20Aamiainen-normal.jpg

 

Tällainen on perus aamupala tällä reissulla joka ikinen aamu. Pitää olla paljon polttoainetta pitkän päivän varalle, että jaksaa seikkailla ympäriinsä iltaan asti.

Kalimera tarkoittaa ”hyvää huomenta”. Vastasin tarjoilijoiden tervehdykseen automaattisesti, mutta jälkikäteen jäin miettimään, entä jos he olisivatkin tarkoittaneet toivotuksella esimerkiksi ”hyvää ruokahalua” ja minä hölmö olisin mennyt toivottamaan sitä heille takaisin :DD No, onneksi kyseessä oli hyvän huomenen toivotus :b

Kaikkein ihaninta aamiaispöydässä oli kuitenkin tee – ihanaa, tuttua Liptonia maidon kera – voiko pieni ihminen muuta enää toivoa alkavalta aamultaan. Viimeksi sain teetä perjantai-iltana, ennen kuin lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä.

Eräs suomalaisnainen istui viereisessä pöydässä tyttäriensä kanssa ja ennen pois lähtemistään hän pysähtyi juttelemaan kanssamme. Hän sanoi, ”eikö olekin ihana tapa viettää äitienpäivän aamiaista tällä tavoin?” Täytyy myöntää, että kyllä ehdottomasti on paras äitienpäivä vuosiin!

Aamiaisen jälkeen palaveri vastaanottoaulassa matkaoppaan kanssa, joka antoi meille ohjeita auton ja skootterin vuokrauksen varalle. Opas lupasi lainata meille omaa karttaansa ja kertoi myös erilaisista opastetuista retkistä lähisaarille. Kun tapaaminen päättyi, menimme vaihtamaan bixut niskaan ja altaille uimaan. Minä kuvasin, uin ja taas kuvasin. ”T” otti aurinkoa ja tytöt riehuivat altaalla.

Illalla kävimme Nidrin satamassa. Kävelimme rannan tuntumassa ja sisäänheittäjät yrittivät houkutella meitä ravintoloiden edessä syömään. Tajusimme nopeasti, että kaikkein viisainta on kiertää ravintolat rantaviivaa seuraten. Silloin emme joutuisi selittämään jokaiselle sisäänheittäjälle erikseen ”No, thank you. We are just looking around”.

 Halusin nähdä koko rantakadun ja löytää Il Sapore – nimisen ravintolan, jonka löysimmekin. Tytöt olivat kuitenkin niin ihastuneita eiliseen ravintolanpitäjään, joten olihan se pakko sitten palata syömään sinne ”seafood pizza, no musseles, with mushrooms” :))

Ja tilasimme sitten ahneuksissamme kaikille kolmelle omat pitsat, joka kostautui. Tytöt eivät jaksaneet syödä omaansa kokonaan ja minullakin teki tiukkaa oman annoksen kanssa. ”T” oli tyytyväinen omaan kalalautaseensa. Hänen annoksessaan oli syötävää juuri sopivasti.

Nahkat palaneina iltapäivän auringosta ja tenniksen pelaamisesta sekä vatsat pinkeinä ruuasta uni saapui nopeasti. Itse asiassa minun oli vaikea pysyä hereillä kun autoin ”R”: n matikan läksyissä :O

***

 

14.5.2012 Maanantaina

Aamu enteili sadepäivää, voiko paratiisissa sataa? Herätessä ilma oli edellistä päivää viileämpää ja taivas pilveili aurinkoa piilotellen. Oli kuitenkin sen verran lämmin, että uskalsimme uimaan aamiaisen jälkeen altailla. Mereen ei ole asiaa, koska uimatossuja ei ole vielä hankittu, emmekä halua törmätä rantavedessä uuteen piikikkääseen ystäväämme.

 

11-normal.jpg

Uitiin tunnin verran, jonka jälkeen menimme odottamaan safety boximme ”fixaajaa”. Puhelu tuli puolen tunnin kuluttua ja minulle kerrottiin miehen olevan tulossa viiden minuutin kuluttua katsomaan kassakaappiamme. No se viisi minuuttia oli puoli tuntia, mutta eihän meillä ollut kiire minnekään :)

Sade alkoi juuri kun meillä oli tarkoitus lähteä pelaamaan tennistä, mutta sekään ei haittaa, koska ennätämme kirjoittaa hotellin marketista ostamiamme kortteja ja suunnitella huomista seikkailua saarella. Vuokrasimme nimittäin auton viideksi päiväksi tänään ja se tuodaan hotellille klo. 19.

Tytöt tekevät läksyjä (tai ”P” lukee Aku Ankkaa ja ”R” tekee matikan läksyjä) ja ”T” nukkuu. Minä kuvaan karttoja ja kirjoitan aikani kuluksi päiväkirjaa. Illalla lähdetään autolla Nidriin. Saa nähdä, löytyykö niitä parkkipaikkoja sieltä :o

                                                                 ***

Saimme vuokra-auton käyttöömme. Se on pieni ja punainen ja mahtuu monesta ahtaasta välistä tarvittaessa *nauruhymiö*

 

12-normal.jpg

Fiat Punto valmiina lähtöön!

 

Teimme koeajon Nidriin ja selvisimme kierroksesta ongelmitta. Minä istuin paskajäykkänä apukuskin paikalla ja huutelin varoituksia ”T”: lle joka käänteessä :D ”Varo tuota autoa”, ”Hiljennä, mutka!”, ”Pysähdy, tuolta tulee auto” jne. Tiedättekö, miten kamalaa on istua vieressä kun toinen kaahaa tuhatta ja sataa, eivätkä ohjat ole omissa käsissä? Ikävä tunne, vaan taisi se ajajankin osa olla aika ahdistunut, kun superkyttä istui vieressä huutelemassa :DD

Huolto-aseman me löysimme helposti. Autonvuokraajan ohjeiden mukaisesti ajoimme ensin Nidrin ohi sitä ennen haarautuvasta risteyksestä, aina seuraavaan Vasilikin suuntaan haarautuvaan risteykseen saakka, josta huoltoasema löytyi. Saamamme neuvon mukaisesti annoimme 30 euroa huoltoasemalla seisovalle naiselle, joka tankkasi autoomme ”unleaded” menolöpöä.

Auton vuokraaja neuvoi meitä ystävällisesti antamaan rahan tankkaajan käteen, koska ”They dont listening”. Eli, jos sanot summan, tankkaaja ei joko ymmärrä tai ei halua ymmärtää, vaan tankkaa auton täyteen. Erittäin hyvä vinkki, ei tullut kerralla liikaa bensaa tankkiin ja voi hieman kontrolloida näin aluksi sitä, kuinka paljon auto kuluttaa bensaa ajon aikana.

No, tankkiin meni sen 30 euron edestä tavaraa, jonka jälkeen palasimme Nidriin etsimään parkkipaikkaa. Yhden sellaisen löysimme ajettuamme ympäriinsä monta kertaa. Parkki oli kuitenkin hieman arveluttava, koska se näytti keskeneräiseltä. Keskellä ”parkkipaikkaa” (joka siis tarkoitti tasaista pusikon keskelle raivattua maa-aluetta), seisoa jökötti maansiirtokone ja parkkialueen vieressä seisoi raunioituneen rakennuksen äärellä kreikkalaisia rakennustyömiehiä, jotka katselivat meitä ihmeissään. Tästä huolimatta me ahtauduimme ulos autosta, pistimme ovet lukkoon ja talsimme miesten ohi muita miehinä. Pakkohan meidän oli saada parkkeerattua auto johonkin ja tässä oli selvä parkkipaikan merkki ja siihen sopiva alue :o

Eipähän nuo meitä pysäyttäneetkään, joten kai se oli sitten ihan ok. Jatkoimme kohti Nidrin keskustaa kreikkalaismiesten silmät selässämme, mikä selvästikin oli merkki siitä, että paikalliset ihmettelivät meidän turistien touhuilua :D Huomaa, että me ollaan pilalle hemmoteltuja selvien liikennemerkkien ja säntillisten sääntöjen suhteen, kun joudumme aivan ymmälleen niiden puuttuessa. Täällä Kreikassa näyttää liikennnekulttuuri olevan aivan toisenlaista kuin Suomessa, vaikka tämä on EU-maa siinä missä Suomikin.

Tällaisen suomalaistallukan on vaikea ymmärtää paikallista liikennekäyttäytymistä. Tiet ovat kapeita ja niiden varsilla puikkelehtivat sulavasti jalankulkijat, mopoilijat ja autoilijat. Kaikki ajavat lujaa ja jalankulkijoiden on syytä pitää huoli, ettei satu seisomaan liian lähellä ajolinjaa. Tällaiseen tarkkaan ja huolellisesti sääntöjä noudattavaan suomalaiseen liikennekäyttäytymiseen tottuneelle on hämmentävää seurata paikallisten teillä liikkumista. Mutta, niin – kyllähän tätä nähtiin jo viime reissulla Krabilla – siis maassa maan tavalla :)

 

13-normal.jpg

Kissat tykkäävät pitää siestaa päivisin.

14%20b-normal.jpg

Appelsiinipuita kasvaa näköjään kaupungissakin talojen pihoilla.

14-normal.jpg

Nidrin keskusta.

 

Auto siis jäi parkkiin ja me kiirehdimme kohti satamaa lämpimän ruuan toivossa. Il Saporesta tulvi tuttua musiikkia mm. ”river flows in you” ja Michael Jacksonia. Hassu, ystävällinen miestarjoilija kantoi meille pöytään mm. grillattua lohta ja miekkakalaa. Ruoka oli suurin piirtein samantasoista kuin Yetsissäkin, jossa söimme viimeksi, mutta pistimme merkille, että se oli hieman kalliimpaa, eikä annos vienyt nälkää pois samalla tavoin kuin Yetsissä syödessämme

Koska annokset olivat kevyet, kävimme tulomatkalla ostamassa kaikenlaista makeaa ja tuttua siltä varalta, että nälkä yllättää meidät jossain vaiheessa iltaa. Ei mikään paras vaihtoehto, mutta tähän hätään kelpuutettava ratkaisu. Minulle tuli tunne, ettei Il Sapore ehkä ole paras paikka lämpimän ruuan nauttimiseen, sen ystävällisestä palvelusta huolimatta. Tytöt kyllä tykkäsivät tarjoilijan hassusta käytöksestä :)

Puikkelehdimme kadulla tulvivien vesilammikoiden ja kauppojen markiisiräystäiden reunoilta virtaavien vesinorojen välistä peräkanaa. Paikalliset asukkaat usein hymyilivät ja tervehtivät meitä kun kuljimme heidän ohitseen. Jossain liikkeen ovensuussa näkyi eräs hotellimme henkilökuntaan kuuluvan tutut kasvot iloisesti hymyllään meitä tervehtien. Hymy tarttui minuunkin kun hypimme lätäköiden yli sandaalit vettä tiristen.

Noita ihastuttavia ystävällisiä paikallisia katsellessani muistin jonkun väittäneen, että kreikkalaiset olisivat mukamas epäkohteliaita suomalaisia kohtaan. Täytyy sanoa, että yksikään vastaan tulleista ei ole ollut täällä vielä töykeä. Ei silloinkaan, vaikka heistä osa onkin tiennyt meidän olevan suomalaisia.

 

15.5.2012 Tiistaina

Heräsimme jälleen samoihin aikoihin ja hinasimme itsemme ylös sängyistä päämääränä aamiainen. Kaksi paahtoleipää, kreikkalaista jogurttia, kananmuna ja kolme kupillista teetä - se on saavutus, sillä yleensä en syö aamuisin aamupalaa juuri koskaan herättyäni, vain pelkkää teetä. Hieman huolestuttaa se, miten tuo maha tällaiseen tankkaukseen vielä tottuu. Entäs, jos kotiin tultua töissä on aamuisin sitten aina kauhea nälkä :O Ruokaa on kuitenkin nyt pakko syödä niin paljon kuin jaksaa aamuisin, sillä tarkoitus olisi pärjätä aamiaisella pitkälle iltapäivään/iltaan. Ja sitten kun hotellin aamiainen vielä kuuluu hintaan, niin tietysti periaatteella ”koko rahan edestä”.

Ilma on ollut suhteellisen viileä koko päivän, vaikkakin aurinko on pilkistellyt välillä pilvien takaa lämpöisesti. Uimaan ei uskallettu, vaikka aina siihen olisi iltapäivällä kyllä aikaa jäänyt. On tämäkin paratiisi, ihan kuin kesällä Suomessa, välillä kylmää ja välillä hirmuisen lämmintä :B

Aamiaisen jälkeen ajoimme Nidriin viemään postimerkkejä. Vastaanotto lupasi järjestää postimerkkejä eilen, kun tiedustelimme oliko marketissa niitä myytävänä. Olisimme voineet niitä kyllä itsekin kyliltä hakea, mutta he vakuuttivat, ettei niiden järjestämisestä ole heille mitään vaivaa, joten annoimme heidän selvittää asiaa, koska emme halunneet olla epäkohteliaita. Tänään kuitenkin kävi niin, että luvattuja merkkejä ei sitten kuitenkaan ollut, kun me niitä sovitusti kävimme vastaanotosta kysymässä. 

Merkit löysivät korttinsa ja niiden matka Suomeen terveisien kera pääsi alkamaan. Tankkasimme auton Nidrissä ja lähdimme etsimään tietä Karyan kylään. Siellä on kuulemma käsityöläispaja, jossa myydään käsin tehtyjä tekstiilejä. Saamamme Lefkasin ”kartta” ei ollut kovin selvä ja jouduimme jälleen toteamaan, etteivät kreikkalaiset tiet ja tienviitat ole samanlaisia kuin Suomessa.

Ajoimme ensin väärästä risteyksestä ja porhalsimme aika korkealle vuorenrinteelle paikkaan nimeltä ”Katouna”. Tie oli järkyttävän kapea, jyrkkä ja mutkainen. Kun tajusimme olevamme väärällä tiellä, käännyimme takaisin ja laskettelimme alas vuoren rinnettä.

15%20katouna-normal.jpg

16%20katouna-normal.jpg

 

17%20katouna-normal.jpg

Vuoristotiemaisemia Katounan liepeiltä. Nämä ovat jo leveämpiä teitä, välillä tie kapeni paljonkin. Ja tuossa alimmassa kuvassa näkyy tuollainen pieni kävelykatumainen tie, joka haarautuu päätiestä ylämäkeen. Sellaisia olivat eräät ajotiet tuon vuoren rinteessä.

 

Sitten palasimme takaisinpäin ns. päätietä Nidrin suuntaan Nikianan ohi ja löysimme viimein oikean tien. Ajoimme ohi, koska tienviitta Karyaan on näkyvillä vain Lefkadasta päin tullessa ja ko. tie on älyttömän kapea, muistuttaa suomalaisia yksisuuntaisia kävelykujia.

Ajoimme tuota ”kujaa” pitkin, kunnes tie muuttui niin huonoksi, ettemme enää uskaltaneet ajaa sitä pidemmälle. Saattoi myös olla, että olimme valinneet jonkin vääristä tienhaaroista, koska kujia erkani ”pääkujasta” useammassa kohdassa. Niin me sitten katsoimme viisaammaksi kääntyä ja palata takaisin päätielle. Päätimme jättää pikkutiet ja ajaa päätietä pitkin ympäri saarta. Vaikutti siltä, että Karyaan on paras yrittää ajaa skoottereilla, jos niilläkään riittäisi potkua nousta ylös vuorenrinnettä :O

Niinpä ajoimme Lefkadaan ja pysähdyimme matkalla Lidliin katsastamaan uteliaisuuttamme, miltä ko. kauppa Kreikassa näyttää. Ja kyllä paikan Lidliksi tunnisti. Sieltä löytyi tulijaiskarkit tyttöjen luokkatovereille, mutta ei kuitenkaan niitä jäätelöitä, joita vähän uumoilimme neideille ostaa. Myös Jumbo-niminen kauppa näkyi jäävän matkan varrella oikealle puolelle tietä, mutta sinne me emme kuitenkaan tällä kertaa pysähtyneet. Olihan tarkoitus kiertää saarta, ei shoppailla.

Ajelimme tietä pari kertaa edes takaisin, kunnes lopulta päätimme valita tien, joka vie Agios Nikolauksen suuntaan länsirannikolle. Kaikesta ajelusta päätelle homma oli hieman hakusissa, mutta toivoa ei silti oltu menetetty. Ripaus kärsivällisyyttä ja hyvä tulee :b

18%20kyltti%20lefkadaan-normal.jpg

 

Tiet ovat jyrkkiä ja mutkikkaita, mutta niistä selvittiin huumorin avulla. Pysähtelimme välillä kuvaamaan huikeita maisemia.

19%20Agios%20nikolaus-normal.jpg

Agios Nikolauksen ranta ylhäältä mäenpäältä kuvattuna. Tuota rantaviivan vieressä kulkevaa tietä pitkin ajelimme alaspäin aina toiselle puolelle saakka.

 

20%20Agios%20N%20takaap%C3%A4in-normal.j

Agios Nikolaus takaa päin katsottuna. Kuvassa näkyy mäki, jonka päältä otin tuon ylemmän kuvan.

Ja aina välillä ajoimme läpi erittäin ahtaasti mitoitettujen tieosuuksien, ohittaessamme pieniä vuoristokyliä, tien kulkiessa suoraan niiden keskustojen läpi. Tiellä saattoi kuljeskella vastaan koira tahi kissa, matkan varrella näimme idyllisiä pieniä asfaltoituja muutaman metrin levyisiä keskustoreja, kirkon kellotorneja, verkoin aidoitettuja villiintyneitä pihamaita, joiden kätköissä saattoi kuljeskella kana poikasineen yms.

21%20kyl%C3%A4tie-normal.jpg

Pieni vuoristolaiskylä. Kuvassa näkyvä tie on päätie, joka kulkee saaren ympäri.

22%20kukat%20vuorilla-normal.jpg

Punaisia unikonkukkia korkealla vuoristossa.

22%20risteys-normal.jpg

Tämä kyltti on selvä. Suunta kohti Vasilikia ja matka jatkuu...

Muutamaan otteeseen jouduimme pysähtymään tien poskeen, koska joku viitta oli aina siellä täällä kreikankielellä merkitty, eikä ”kartasta” ollut kovinkaan paljon apua. Kyllä se oikea suunta sieltä kuitenkin aina löytyi, kun pysähdyimme ja pähkäilimme ilmansuuntia kaikessa rauhassa.

23%20kellotorni%20ennen%20vasilikia-norm

Kellotorni vuoristotien varrelta. Kylän nimeä en muista, mutta tuo torni toi toivoa siitä, että tie, jota pitkin ajoimme on ehkä edelleen se päätie, jota pitkin pitäisi kulkea :B

 

Vuoristoisen ajorallin kestettyä monta tovia päädyimme viimein Lefkasin etelä-osiin Vasilikiin, jossa pysähdyimme oikomaan jalkojamme, kuvailemaan ja tekemään pieniä matkamuisto-ostoksia.

24%20Vasiliki-normal.jpg

Surffareiden värikkäät purjeet nähdessäni minä tiesin, että olimme saapuneet Vasillikiin. Eivät suotta mainosta kylää purjelautailijoiden paratiisiksi, sen verran tuossa lahdenpoukamassa kyllä tuuli.

25%20vasiliki-normal.jpg

Vasilikin satama.

Matka Vasilikista Nidriin kävin varsin kivuttomasti, tie osuus oli siellä paljon parempi. Vuoret seurasivat meitä vasemmalla ja meri pilkisteli kasvillisuuden takaa oikealta katsottuna. Täältä sain yhden kauneimmista kuvista koko päivänä, vaikkakin kuvia tallentui niin videokameraan, kuin tavallisiin kameroihin todella paljon.

27%20poroksen%20ranta%20still-normal.jpg

Näkymä Poroksen lahdelmaan Vasilikista päin tultaessa. Ei paras kuva, mutta kaunis kuitenkin. Kuva on otettu videokameran still-toiminnolla.

 

Hotellille päästyämme vietimme siestaa, jonka jälkeen varasimme tennisvuoron vastaanotosta. Vastaanottovirkailija ajatteli varmaan, että me ollaan mahdottoman hyviä pelaajia, kun pelaamme niin usein. Tietäisipä vain, sillä totuus on aika paljolti toisenlainen kuin saattaisi uskoa :DD

Kävimme altailla teellä, kahvilla ja jäätelöllä. Ilma oli suhteellisen kolea, ei yhtään sellainen kuin olisimme sen toivoneet sen olevan. Tarjoilija kutsui ”T”: a papaksi ja minua mamaksi. Jokin miehen äänensävyssä sai minut miettimään, oliko kyseessä leikinlaskua vai lievää vinoilua? Ko. mies nimittäin kysyi ensimmäisenä tulemmeko Suomesta.

27%20kahvi%20ja%20j%C3%A4%C3%A4tel%C3%B6

Tenniksen jälkeen kävimme syömässä Dimitris Tavernassa, joka sijaitsee vuoren rinteessä. Paikka on matkanjärjestäjän kehuma erinomainen ”pihviravintola”, mutta löytyi sieltä jotain ruokaa minullekin. Kesken ruokailun tunsin yllättäen kynsien uppoavan kiinni reiteeni. Pöydän kulmalta pilkisti suloisen kissan pää.

29%20dimitris-normal.jpg

Ravintolan lattialla juoksenteli useampikin kissa, joita paikalliset näyttivät ruokkivan pöytiensä alta. Mekin annoimme muutaman lihapalan ja juustonokareen vaivihkaa kun tarjoilija ei sitä huomannut :b

Tytöillä oli tosi paha mieli, kun he näkivät miten laihoja ja nälkäisiä kissat ovat. Kysyin tarjoilijalta, voisiko tytöiltä syömättä jääneet lihapalat antaa kissoille, mutta tarjoilija näytti siltä, kuin ei olisi ymmärtänyt pyyntöäni. Hän kohautti olkapäitään ja nyökkäsi, mutta ei kuitenkaan nostanut ruokia minnekään ”kissoja varten”.

Ruoka oli joka tapauksessa hyvää. Erityisesti ”T” kehui lampaankyljyksiä (souvlaki + lamb) ja tytöt totesivat omien vartaidensa (souvlaki + pork) olevan ”taivaallisen hyvää”. ”R” pyysi useamman kerran ruokailun aikana, että tulisimme Dimitrikselle syömään vielä uudestaan.

Oma annokseni koostui tomaattikastikkeesta, paistetuista perunoista ja jostain joka näytti ja maistui aivan paistetulle suolakurkulle. Sen lisäksi tarjoilija suositteli kasvisruuaksi ”pepper with cheese” eli kreikkalaisella juustolla täytettyjä pepperoneja. Tilasin meille myös yhteiseksi alkupalaksi yhden annoksen kreikkalaista salaattia lämpimän leivän lisukkeeksi. Lämmin leipä voin ja salaatin kera oli tosi hyvää. Leipä alkupalana näyttää olevan osa kreikkalaista ruoka perinnettä, sillä sitä tarjoillaan aina ennen varsinaista ateriaa.

28%20dimitris-normal.jpg

Syödessämme aiempina päivinä Nidrin satamassa ja kuunnellessani Yetsin sisäänheittäjän brittiläisaksentilla kuvattuja kertomuksia paikallisesta elämästä, olen tullut siihen tulokseen, että ihmiset täällä ovat kuin ”yhtä perhettä”.  Perheet kokoontuvat iltaisin tavernoihin viettämään iltaa. Kaikki tuntevat toisensa, lapset pelaavat palloa ja leikkivät yhdessä satamakadulla. Brittirouvan sanoja lainaten ”Seutu on hyvin turvallista, ulkona voi liikkua vielä myöhäänkin illalla”. Tämä keskustelu minulle tuli mieleen kun katselin Dimitris tavernassa syömässä istuskelevia paikallisia asukkaita lapsineen ja heidän ympärillään pyöriviä kissoja. Tunnelma oli hyvin kreikkalainen.

Illalla yritimme vielä tehdä läksyjä tyttöjen kanssa, mutta uni vei jälleen kerran voiton. Kun ”R” kysyi minulta, onko tehtävät oikein, minä havahduin nukkumasta pää oppikirjan vieressä. Taisi olla aika mennä jo nukkumaan :D

                                                                 ***

16.5.2012 Keskiviikko

Aamiaisen jälkeen starttasimme auton ja käänsimme sen nokan kohti Lefkadaa. Hieman arvelutti, että näinköhän löydämme tien perille saakka, mutta huoli oli turha. Tällä kertaa opasteet olivat helppoja huomata ja ne olivat ihan selkeitä koko matkan ajan. Jo tutuksi tullut nousu ylös vuorenrinnettä alkoi ja korvat napsahtelivat taas lukkoon heti alkuvaiheessa.

Vatsaa kouristavien vuoristotiekilometrien jälkeen eteen tuli kyltti, jossa luki Karyo. Olimme viimeinkin löytäneet perille Karian kylään, jihuu!

31%20karya-normal.jpg

Jätimme auton parkkiin ja tutustuimme kylään kävellen. Löysimme käsityöläismyymälän, jota olimme alun perin lähteneetkin etsimään. Ostin sieltä pari liinaa, yhden itselleni ja toisen äidille ”äitienpäivälahjaksi”. ”P” löysi itsellensä koristellun tyynyliinan ja ”R” pienen koristetyynyn.

Käsitöitään esitellyt mummo oli hyvin ilahtunut ostamisiimme. Ilmeistä päätellen raha oli erittäin tervetullutta, olihan juuri takana myynnin suhteen niukkatuloinen talvi. Ne, jotka elättävät itsensä pelkästään turismilla, joutuvat elämään koko talven tienaamillaan tuloillaan ja talven jälkeen heidän säästönsä ovat varmaan jo tiukilla.

32%20karya-normal.jpg

33%20karya-normal.jpg

36%20karya%20kuplavillitys-normal.jpg

34%20karya-normal.jpg

35%20karya-normal.jpg

Kuplavolkkareita, vanha kunnon pikkutraktori, vanhoja kenties sodanaikaisia rakennuksia, antiikkia jne..

Torin vieressä oli ensimmäinen vastaan tullut merkki poliittisesta kaaoksesta - vaalikyltti, josta erotimme englanninkieliset sanat: ”European rise up!” Toinen samaan asiaan viittaava merkki taisi olla auto, joka kuulutti jotain kovaäänisestä kreikan kielellä. Veikkaisin, että kyseessä on jonkin puolueen edustaja vaalityössään. Tuosta vaaliautosta tuli sellainen hassu muistikuva Krabin reissulta, jolloin Krabin rantakatua pitkin ajoi aina iltaisin auto, joka kuulutti kovaäänisestään ”Maythai, maythai, Friday night” kun olimme lempikojumme läheisyydessä syömässä iltapalaksi banaanipannukakkuja :DD

Kierreltyämme kylän ympäristöä aikamme, kävelimme pienen torin halki takaisin autollemme hieman ristiriitaisin tunnelmin. Mietin, mitä kyläläiset mahtoivat ajatella meistä. Tuntui kuin olisimme tulleet jostain ulkoavaruudesta töllistelemään heidän omaa pientä yksityistä kotikyläänsä, olimme tunkeilijoita, joiden tuoma raha oli välttämätön paha toimeentulon kannalta. En tiedä, mistä tuntemus esiin putkahti, sillä kukaan ei ollut töykeä ja kohtasimme pelkästään uteliaita katseita ja muutamia hentoja hymyn aavistuksia kävelymatkamme varrella.

Kylästä pystyi aistimaan aidon kreikkalaiselämän tunnelman, jota turismi ei ole pystynyt pilaamaan. Vanhoja miehiä istui tavernan katoksessa ja pyöritteli sormiensa välissä puisia helminauhoja ihmetellen maailman menoa, pyykit huojuivat terasseilla naruissa, vanhat naiset kulkivat mustissa vaatteissaan tietä pitkin kävelykeppiinsä nojaten, eikä kenelläkään tunnu olevan kiire minnekään.

Erään kaupan eteen oli kasaantunut muutamia ihmisiä kahden kovaäänisen miehen ympärille – kyseessä oli selvästi noiden miesten välinen välienselvitys, joka käytiin kiivaasti käsillä huitoen ja ääntä korottaen. Ohitimme heidät uteliaasti vilkuillen ja yritin näyttää mahdollisimman huomaamattomalta. Pari kreikkalaista nuorta pyöri paikallisen ”baarin” etuosissa ja vastaan jolkotteli suloinen laiha koira, joka tervehti meitä ohi mennessään nuuhkaisten. Minä imin itseeni jokaisen hetken, jokaisen näkemäni kuvan ja kohtauksen, haluten taltioida sen mieleeni iäksi. Näitä hetkiä voin sitten muistella ja niistä uneksia Suomen pitkinä pimeinä talvisina kuukausina vielä vuosienkin päästä.

Maisemat alas vuorilta ovat huikeat ja paikallisia kyläläisiä nähtyään tulee väkisinkin miettineeksi, kuinka pysähtyneeltä aika noissa pienissä vuoristoisissa kylissä tuntuu. Jokaiselle ihmiselle tekisi varmaan hyvää elää edes hetki tuollaista vaatimatonta hiljaista elämää. Tuolla ”vuoristonkansalla” ei ole paljon omaisuutta eikä viihdykkeitä, heillä on vain toisensa ja ympärillä uskomattoman kaunis ja armoton luonto. Miltä mahtaisikaan tuntua elää vuosi Karyan kaltaisessa kylässä paikallisten ihmisten keskellä? Ainakin kaikki turha karsiutuisi pois.

 

37%20karya%20alas-normal.jpg

Laskeutuminen alas vuorelta kouraisi taas vatsaa hieman, mutta korvat eivät sentään menneet enää lukkoon, kuten noustessa aina menee. Tänään oli onnea tien suhteen, sillä löysimme Agios Ioniaksen rannan alas vuorilta laskeuduttuamme suhteellisen helposti minun suuntavaistoni ansiosta. (En halua kehua, mutta… ”T”: n suuntavaistolla olisimme jääneet matkan varrelle :D)

Sain houkuteltua pahoinvoivat ja huonotuuliset tytöt ulos autosta ihanalle hienohiekkaiselle rannalle, joka sijaitsee aivan Lefkadan kaupungin vieressä. Kävelimme rantaviivaa pitkin, aurinko paistoi lämpimästi ja tuuli puhalsi pois kuumuuden. Tytöt juoksivat vedenrajassa aalloille toisinaan kiljahdellen ja minä kuvasin videokameralle rannan kauneutta ja tyttöjen touhuamista.

38%20agios%20ionias%20ranta-normal.jpg

Agios Ionias, ja sen tornit tuulimyllyineen. Ihana tuulinen ja yksinäinen ranta <3

 

Nyt olemme viimein hotellilla. On iltapäivä ja pian lähdemme pelaamaan tennistä. Illalla on vuorossa Makis fish taverna, joka sijaitsee joitakin kilometrejä hotelliltamme Lefkadan kaupunkiin päin.

Makis fishtavernassa söin elämäni ensimmäisen jättikatkarapuannoksen, jotka täytyi kuoria ja syödä sormin.  Tytöt söivät ”kalasormia” kera ranskalaiset. ”T” pyysi myös jotain erikoisempaa kalaa, jota ei ollut sattumoisin tarjolla ja sai sitten jonkin ”emme tiedä nimeä” -kalan, jonka hän sai itse osoittaa kalatiskistä tarjoilijalle – oli ainakin tuoretta, siitä voin mennä vaikka takuuseen :D

***

 

17.5.2012 Torstaina

 

Aamiaisen jälkeen oli vuorossa reissu mantereelle. Ajoimme reitin - Lefkada – Preveza – Kanalion – Louros – Ioannina – yhteen menoon ja pysähdyimme matkalla vain pari kertaa kuvaamaan maisemia ja oikaisemaan jalkojamme.

38%20kartta%20Ioanninaan-normal.jpg

38%20maaseutua%20manner-kreikassa-normal

 

 

Maisemat olivat kauniit, mutta matkaa varjostivat jatkuvat sadekuurot. Satoi heti aamusta alkaen ja ilma on ollut suhteellisen kylmä – niin kuin Suomen kesällä konsanaan ;D Reissu olisi ollut kyllä täydellisen surkea, ellei mukaan olisi onnistunut lähtemään repun täydeltä huumoria. ”T” sai minut nauramaan kerran, jos toisenkin, jolloin mm. kylmyys ja märät vaatteet Ioanninassa unohtuivat.

Matkalla Ioanninaan (kun olimme vielä kuivia ja tietämättömiä matkan tulevista koetuksista) pysähdyimme Luros -joen varrelle kuvaamaan kauniin lehteviä puita ja puiden välissä puikkelehtivaa jokea. ”T” otti kuvan minustakin ja tässä vaiheessa ne vastoinkäymiset ja leikinlasku oikeastaan alkoivat, kun talloimme siellä joenrannassa kirjaimellisesti kreikkalaisten paskassa :O

Ihmiset ovat pitäneet pysähdyspaikkaa vessana ja kaatopaikkana, ja sen kyllä huomasi kun lopulta siirsi katseensa maisemista maahan jalkojen juureen. Joenranta oli täynnä roskaa, sieltä löytyi käytettyjä kondomeja, ihmisten ulosteita vessapapereineen ja kaikkea muuta ällöttävää. Havainto pilasi kieltämättä hieman jokea ympäröivän ”taikametsän” tunnelmaa ja minusta tuntui suorastaan harmistuneelta todeta jälleen kerran ihmisten käsittämättömän kyvyn tuhota puhdas kaunis luontomme olemassaolollamme.

39%20Lorosjoki%20%282%29-normal.jpg

39%20Lorosjoki%20%281%29-normal.jpg

Matka jatkui ja tien varsilla vilahteli varoituksia lehmistä ja vuorilta putoavista kivenlohkareista. Onneksi ei sentään ollut niin huono tuuri, että oltaisiin saatu niskaamme kivenmurikoita, tai törmätty alas vuorenrinteeltä lehmä tuulilasissa kiinni :D

42%20varokaa%20lehmi%C3%A4-normal.jpg

43%20kyltti%C3%A4-normal.jpg

Pyyhkimet viuhuivat ja pieni automme huusi kierroksilla kun kohosimme pikku hiljaa kohti Ioanninaa. Perille päästyämme onnistuimme pääsemään kaupungin satamaan, jonne parkkeeraisimme auton ja lähdimme tutustumaan kaupungin reunamaa pitkin kävellen. Kyseessä oli kaikesta päätellen hyvin iso opiskelijakaupunki, sillä kaupungin halki ajaessamme näimme kauppoja katujen varsilla täysin erilaisessa mittasuhteessa kuin pikku kylissä Lefkasilla.

 

44%20B%20Ioannina-normal.jpg

Tutkimme rannan tuntumassa ”linnanmuurin” vieressä sijaitsevia pieniä ”hopeaseppien pajoja” ja löysimme sieltä kaikenlaista kivaa itsellemme matkamuistoksi. Kaikkein ihanin ostos oli minun mielestäni hopeinen kaulakoru ja siihen kuuluvat korvakorut. Kun näin ne vitriinissä, ihastuin niihin välittömästi. Löysimme myös pienen hopeisen rasian vitriiniin tuliaishiekkaa varten ja avaimenperiä yms. pientä krääsää kotiin viemisiksi.

Pukeutumisemme huvitti myyjiä ja he kyselivät mistä me olemme tulossa. Olimme arvioineet hieman väärin sään kylmyyden, koska lähtiessämme Lefkasilla oli kuitenkin suhteellisen lämmin keli sateisuudesta huolimatta. Olimmehan Ioanninassa, joka sijaitsee Kreikan pohjois-osissa, kun taas Lefkas on paljon etelämpänä. Vuoristoinen kostean viileä ja vesisateesta sumuinen ilmasto oli jotain, mitä emme olleet osanneet odottaa. Vaikka olisihan se tietysti pitänyt jo ennen lähtöäkin tajuta, ettei hellevaatteilla Ioanninassa tähän vuodenaikaan vielä välttämättä aina tarkene. Sataahan Pohjois-Kreikassa luntakin aina talvisin, jolloin ihmiset käyvät siellä jopa laskettelemassa.

Vasilikista ostamani rihkamakoru kiinnitti yhden myyjän huomion ja hän osoitti koruani ensin, jonka jälkeen hän nosti sormet kahden puolen päätänsä, ikään kuin sarviksi. ”T” kiusasi sanomalla, ”enkös minä sanonut, että se on varmaan joku pirunmerkki” ja hetken aikaa jäin miettimään, olinko tosiaan hankkinut sarvipäätä symboloivan korun luullen sen olevan kukka tai jokin aurinko kuvio :DD

Vesisade yltyi ikävästi ja jouduimme jättämään salaperäisen linnoituksen tutkimisen väliin, vaikka mieleni olisi kyllä kovasti tehnyt kurkistaa muurien sisäpuolelle. Ajoimme erään ystävällisen hopeasepän ohjeiden mukaisesti (vasen – vasen – oikea – oikea, kyrian suunta) Peraman luolille. Ajettuamme kerran oikeasta tienhaarasta ohi, löysimme tuurilla oikean paikan ja jätimme auton tien sivuun vesisateen huudeltavaksi. Luola ei olisi välttämättä löytynyt, ellei tuo ystävällinen seppä olisi meitä neuvonut.

Meitä paleli jo valmiiksi, mutta tormistauduimme luolia varten. Osittain sen vuoksihan me olimme tulleet, että näkisimme jo ennalta suunniteltuja paikkoja matkan varrella. Olisi ollut surkeaa luovuttaa, kun olimme perillä. Emme antaneet vesisateen masentaa, vaan syöksyimme ulos autosta ja kiirehdimme rappusia ylös luolan suulle. Tytöt kyllä saattoivat hieman marista, mutta valitus meni ohi nopeasti portaiden yläpäässä, kun he huomasivat rihkamakoruliikkeen luolan vieressä :B

Luolan suuaukolla oli lippuluukku, josta maksoimme pääsymaksun ja saimme hintaan kuuluvan englanninkielisen opastuksen. Oppaanamme oli nainen, joka tuoksui vahvasti tupakalle ja oli selvästikin työhönsä perin pohjin kyllästynyt. Kierros luolassa oli ihan kiva, joskin paljon kivempi kun ”T” kevensi tunnelmaa luola-huumorilla. Mahtoi ne muut kierroksella olleet ihmetellä kun me tulimme viimeisenä ja naureskelimme koko ajan jollekin.  Mukana oli kaksi suomalaista tyttöä ja he varmastikin kuulivat miten pöljät jutut meillä oli. Suomi hyvin edustettuna joopajoo :D

 

45%20Peraman%20luolansuu-normal.jpg

Peraman luolan jälkeen lähdimme etsimään Dodonin suurta amfiteatteria. Olin ajatellut piipahtaa 951 tielle johtavan tien varrella olevien isojen tavaratalojen tarjontaa tutkailemassa, mutta sade ja ajan vähyys pakottivat meidät luopumaan ajatuksesta. Väliin jäivät myös Meteora ja Vikosin rotkot, koska ”T” ei halunnut jäädä yöksi Ioanninaan. Hän ei halunnut, että maksaisimme hotellimaksua Lefkaksen hotellista ja Ioanninan hotellista kummastakin yhtä aikaa.

Ajoimme siis Dodonaan ja löysimme ko. paikan selvät opasteet. Tällä kertaa emme saaneet keneltäkään neuvoja, joten amfiteatteri jäi näkemättä. Löysimme kyllä pienen kylän, jonka kaduilla me ”T”: n kanssa seikkailimme sillä aikaa kun tytöt nukkuivat. Koko kylässä ei näkynyt ihmisiä ja ainoa elonmerkki oli mummo, joka erään talon oviaukosta kurkisteli hetkisen meitä ihmetellen, ja katosi sitten sisään yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.

Seisoimme ”Reseption Offices of Visitors” – kyltin edessä ja mietimme, kuinka tilanne tuntui kuin olisimme joutuneet keskelle elokuvaa, sellaista ”meitä tarkkaillaan ikkunoista ja odotetaan, että eksyisimme hetkeksi toistemme seurasta” –tyyppistä B-luokan kauhuleffaa. Puutui vain, että lauma kyläläisiä olisi lähtenyt ajamaan meitä takaa tehdäkseen meistä lihavartaita tai jotain palkoihmisiä :D

46%20Dodoni-normal.jpg

Autio kylä.

 

47%20Dodoni-normal.jpg

Maisemat kuin sadusta <3

47%20portti%20salaiseen%20puutarhaan-nor

Portti salaiseen puutarhaan :B

 

Kävelimme seutua ympäriinsä ristiin rastiin, mutta amfiteatteria tai edes tarkempia opasteita sinne ei löytynyt mistään. Lopulta meidän oli pakko luovuttaa ja lähteä ajamaan takaisin kohti Lefkasia. Kello oli jo suhteellisen paljon, emmekä tienneet kuinka myöhään Prevezan tunneli on auki, joten emme uskaltaneet ottaa sitä riskiä, että jäisimme mantereen puolelle tienvarteen yöksi autoon :O

47%20%C3%B6Risti%20kukkulan%20laella-nor

Silmiini sattui kotimatkalla outo risti kukkulan laella. Hieno paikka muistomerkille, vaikka pistääkin miettimään, mitä on mahtanut sattua ja kenelle.

Hotellille päästyämme olimme hyvin tyytyväisiä olotilaamme. Kylmyys helpotti, saimme kuivat vaatteet päälle ja pääsimme viimein syömään lämmintä ruokaa! Uskon, että tänäänkään unta ei tarvitse odotella pitkään…

                                                                 ***

18.5.2012 Perjantaina

 

Tänään oli vuorossa Faneromeniksen luostari ja ikonin metsästys. Ajoimme Lefkadan kaupungin reunaan, josta käännyimme länsirannikolle johtavalle tielle. Pian vastaan tuli tienlaidassa oikealla puolella opasteet luostariin.

Luostarissa oli monenlaisia eläimiä, joita tytöt tykkäsivät katsella. Pian ”P” kuitenkin tajusi, että eläimet ovat vangittuina pieniin aitauksiin ja häkkeihin, mikä harmistutti tyttöjä (ja meitä kaikkia) kovasti. Lintujen kuuluu lentää vapaudessa, ei ahdettuna pieniin häkkeihin, joissa voi tuskin pyrähtää ilmassa.

Kävimme luostarin sisällä asiallisesti pukeutuneina (polvet ja olkapäät peitettyinä, kamera piilossa). Tiputimme muutamia euroja kolehtilippaaseen ja tytöt sytyttivät luostarin oven edessä vahakynttilät siihen tarkoitukseen varatulle alustalle palamaan. Minun olisi hirmuisen kovasti tehnyt mieli ottaa kuva kynttilöistä, mutta en uskaltanut, olihan kyseessä ortodokseille pyhäpaikka, ja se mikä on sallittua Suomessa, ei välttämättä ole sallittua Kreikassa. Kiersimme luostarialuetta toiselta puolen porttien takaa ja sieltä sekä luostarin tornista uskalsin sitten ottaa muutaman kaukokuvan, kun kukaan ei ollut sitä näkemässä.

 

49%20luostarin%20sis%C3%A4piha-normal.jp

Luostarin sisäpihalla lepäili lemmikkejä, joista taidetaan pitää hyvää huolta :)

 

48%20n%C3%A4kym%C3%A4%20agios%20ioniakse

Agios Ioniaksen ranta

Ikonia me emme mummolle luostarista löytäneet, joten päätimme pistäytyä Lefkadan kaupungissa ostoksilla, toivein josko sieltä löytyisi jotain kivaa tuomista hänellekin. Matkalla kävimme myös Jumbossa, josta löytyi tuliaiset kaikille pienimmille lapsukaisille. Lefkadasta matkaan tarttui kauniit valkoiset mekot tytöille sekä useita kuvia katujen varsilta.

52%20terassa%20lefkadalla-normal.jpg

 

51%20Lefkadan%20kaupunki-normal.jpg

Lefkadassa on paljon kivoja katuja. Minusta oli jännää tehdä tutkimusretkiä kaupungin syvvyyksissä, puikkelehtien kapeilla kujilla talojen väliköissä, kurkistellen siellä vastaantulevien ihmisten elämää parvekkeilla ja porrassyvennyksissä.

50%20j%C3%A4%C3%A4tel%C3%B6ll%C3%A4-norm

Pysähdyimme syömään jäätelöä erään jäätelöbaarin terassilla, kermaista suklaata ja kirsikkaa – nam, nam.

 

                                                                  ***

Pienen uima-allas ”viiluuttelutauon” jälkeen lähdimme vielä ajelemaan saaren itärannikkoa pitkin.  Ajelimme Poroksen pienelle rannalle uittelemaan jalkojamme meressä. Tytöt nukkuivat autuaan tietämättöminä autossa koko ajan, taisivat poloiset olla aika väsyksissä kaiken puuhastelun jäljiltä :B

 

Porokselta jatkoimme matkaa Vasilikiin, jossa teimme muutaman matkamuisto-ostoksen ”T”: n toivomuksesta.  Hän näki viime kerralla siellä erään vaasin, jonka hän halusi välttämättä hakea lasihyllyn koristeeksi. Tytöt löysivät sieltä sylillisen sellaisia kumisia välkkyviä värillisiä ”ötököitä”, joista saatiin alennusta kun he halusivat välttämättä niistä jokaista väriä mukaansa.

Matkan varrella näin mielenkiintoisen pikkutien, jota voisi ehkä käydä katsastelemassa skoottereilla tässä joku päivä. Voisin ottaa kameran reppuun ja pysähdellä kuvailemaan lahdelman ympäristöä, kauniit maisemat :b

Illalla kävimme syömässä jälleen Nidrin kylässä. Tänään oli vuorossa Apollon. Ruoka oli hyvää ja palvelu ystävällistä. Seurasimme kuinka tarjoilijapojat juoksivat kovaa vauhtia pöytien ympärillä ja viihdyttivät samalla siinä ohi mennessään asiakkaita sen minkä ennättivät. Tällä kertaa söin miekkakalaa ja perunoita + leipää ja kreikkalaista salaattia, nams.

Syötyämme pyysimme laskun, mutta eteemme kannettiinkin ensin jäätelöt ja omenapiirakat. Sen jälkeen saimme vielä kahvit ja kahvipaukut. ”T” sai nähtävästi veteen laimennettua Ouzoa ja minulle tuotiin jotain makeaa ja kirkasta alkoholipitoista juomaa, joita emme juoneet. Tytöt saivat mehua :b

56%20Apollon-normal.jpg

 

55%20Apollon-normal.jpg

 

54%20Apollon-normal.jpg

Kali oreksi!

                                                                 ***

19.5.2012 Lauantaina

Kello oli jo kymmenen, kun viimein päästiin liikkeelle hotellilta. Tällä kertaa suuntanamme oli Acheron -joki. Ajoimme tutuksi tullutta Igoumenitsan tietä kohti Pargaa, kunnes tienviitta joen jälkeen näytti suuntaa ”Kanali” (, vaikka loogisinta olisi ollut, että tienviitassa olisi lukenut Glyki). Olen tullut siihen tulokseen, että täällä Kreikassa täytyy käyttää suunnistuksen suhteen etanansarvia, jos mieli halajaa löytää perille saakka :O

Ajelimme ohi pienten kylien, läpi siltojen. Alkuvaiheessa pysähdyimme nähdessämme kilpikonnan tienylityspuuhissa. ”P” nukkui, mutta me ”R”: n kanssa ryntäsimme sitä ihailemaan.

Ihmisten pitäisi ottaa oppia kilpikonnasta

- kyllä hitaastikin perille pääsee

-MV

Silittelimme sitä hetkisen ja minä nostin konnan tienlaitaan, josta se pääsi ryömimään turvaan aluskasvillisuuden joukkoon. Matka jatkui tienhaara toisensa perään, halki tasaisen laakson, vuorten juurella sijaitsevan Glykin kylään.

Huristelimme Glykin kylän läpi joelle, jonka reunamilla oli reilusti pysäköimistilaa. Tässä vaiheessa tajusin tiputtaneeni aurinkolasit edellisellä pysähdyskerralla jonnekin tienposkeen. Päätimme, että palaamme lähtiessämme samaa reittiä takaisin ja etsimme sitten niitä laseja sieltä tien reunamilta, jos ne vaikka vielä sieltä löytyisivät.

Mieliharmi kadonneista laseista unohtui nopeasti kun lähdimme tutkimaan joen ympäristöä. Kuljimme kivettyä tietä pitkin joen rannantuntumassa ja minä kuvasin tyttöjen puuhastelua (kiipesivät käppyräisten puiden rungoissa) sekä kaunista jokimaisemaa.

57%20Acheron%20stillkuva3%20%281%29-norm

57%20Acheron%20stillkuva3%20%282%29-norm

Kivinen tie päättyi ja jatkoimme eteenpäin kinttupolkua pitkin. Polku vei meidät kauniille leveälle jokiaukeamalle, jonka reunoista kohosivat jyrkät vuorenrinteet pystysuorina ylöspäin.

 

57%20Acheron%20stillkuva3%20%283%29-norm

”T” ei halunnut lähteä kahlaamaan jokea eteenpäin, koska se syveni tässä kohtaa huomattavasti. Enkä minäkään sitten uskaltanut lähteä kahlaamaan sameaa joenpohjaa yksinäni – ties mitä käärmeitä siellä olisi luikerrellut vielä jalkoihin :O

Jäimme hetkeksi ihastelemaan matalaa kristallin kirkasta jokea ja kastauduimme sitten siinä henkeä haukkoen. Vesi oli jääkylmää, se pisteli ihoa kun siinä viipyi hetkenkin pitemmän aikaa. Eikä ihme, sillä jäistä vettä pulppusi vuoren onkaloista maan sisältä sekoittuen alaspäin virtaavaan jokeen. Edes kuumana porottava aurinko ei ennätä sitä lämmittämään riittävästi.

(Ja nyt jälkikäteen mietittynä, jos olisin ajatellut järkevästi tuolloin, niin olisihan se pitänyt tajuta, ettei mikään käärme kärsi niin kylmässä vedessä uiskennella kohmettumatta. Eli varmastikin olisi ollut turvallista kahlata jokea pitkin ja selvittää minne suuntaan se mutkitteli. Mutta ei voi mitään, kammo mikä kammo. Ehkä joskus toiste sitten?)

 

No, nyt minä sitten olen varmaan kuolematon, sukelsinhan jokeen ihan päätä myöten kokonaan siellä matalassa vedessä :DD Tarina näet kertoo, että ihmiset tulivat matkojenkin takaa kastautumaan jokeen uskoen sen puhdistavan synneistä ja jopa tekevän kuolemattomaksi. Ehkä minunkin sieluni sitten jatkaa kuoleman jälkeen matkaansa uudessa kehossa tämänpäiväisen jälkeen kukaties ;))

 

                                                                 ***

Ehkä kastautuminen Haadeksen virrassa oli kauan sitten eläneille kreikkalaisille symbolinen ele. Puhdistaa keho likaisuudesta vedellä voisi kuvata mielen puhdistautumista henkisen kehityksen esteenä olevista asioista, esimerkiksi ilkeydestä, itsekkyydestä, kateudesta jne.

Henkisen puhdistautumisenhan on yleensä ottaen ajateltu liittyvän uudelleen syntymiseen, joten olisivatko Acheronin virrassa kastautuneet, halunneet puhdistaa mielensä tavoitellakseen kuolemattomuutta ---)) uudelleen syntymää?? Olisivatko he voineet valmistella sieluaan uuden paremman elämän varalle kastautumalla ja uudistamalla ajatuksiaan?

Kiehtova ajatus, mutta totuutta en voi tietää. Olen kyllä lueskellut pintasilmäyksillä jokeen liittyviä englanninkielisiä kirjoituksia, mutta mitään selvää vastausta sieltä ei minun kurjalla englanninkielen taidollani ole löytynyt. Pitäisi varmaan tehdä kierros kotikaupungin kirjastossa, josko sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista luettavaa aiheeseen liittyen :))

                                                                 ***

Palasimme samaa reittiä takaisin kuivateltuamme iholta pois enimmät jäiset pisarat ja pysähdyimme hetkeksi Ponyclubin omistamalle riippusillalle kuvailemaan maisemia. Sillan vieressä oli miehiä, joilta olisi voinut ostaa jokiretken kumiveneillä, mutta emme edes kyselleet hintoja. ”T” nimittäin näki miesten kiskovan kaljaa napaansa, joten katsoimme retkestä pidättäytymisen viisaammaksi tyttöjen vuoksi. Olin kyllä haaveillut jokiretkestä Acheronilla Suomessa matkaa suunnitellessani, mutta nyt näytti olevan viisaampaa jättää se suosiolla väliin.

Hassua oli se, että miesten vieressä olevasta myyntikojusta soi Nightwish :O Olisi tehnyt mieli sanoa miehille, että me asutaan lähellä Nightwishin synnyinsijoja :DD

 

Tankkasimme autoa harha-ajon varalta (tienhaaroja oli useampi, enkä luottanut muistiini) ja lähdimme etsimään paluutietä Igoumenitsan tielle. Reitti löytyi ja niin löytyivät aurinkolasitkin. Kyllä minua hymyilytti kun huomasin niiden lojuvan tienposkessa, ne olivat odottaneet siellä meitä koko ajan :)

Tienvarrella oli lauma vuohia ja sattuipa silmään päänsä menettänyt käärmekin. Pusikoissa on näköjään syytä pitää varansa!

59%20k%C3%A4%C3%A4rme-normal.jpg

Igoumenitsan tietä ajellessamme Prevezaan päin, oikealla puolella on useita hiekkarantoja. Pysähdyimme katselemaan maisemia yhdelle niistä - Kanalin rannalle, joka on aivan maantien vieressä. Ranta jatkui pitkälle silmänkantamattomiin kohti etelää, aurinko paistoi ja vesi oli ihanan viileää.

Rannan jälkeen vuorossa oli Nikolispoliksen rauniot. Opasteet olivat hyvät ja rauniot tulivat eteen tien vieressä pikkutielle käännyttyämme ja sitä vähän matkaa eteenpäin ajettuamme.

 

60%20rauniot-normal.jpg

Siinä oli ainoa kosketuksemme Antiikin Kreikkaan, joten ihailimme raunioita, näkemättä jääneiden Akropoliksen ja Dodoninkin edestä.

Paluumatkalla totesimme, että aikaa ja bensaa on vielä jäljellä, joten päätimme pistäytyä näkemättä jääneelle Katisman rannalle Lefkasin länsirannikolla. Auton palautus oli klo. 19.00, joten kolmessa tunnissa ennätimme ajella kevyesti rannikkoa pitkin Katismalle syömään jäätelöä poolbaarin uima-altaalle :b

Paikka, jossa jäätelöitä söimme, on selvästikin nuorten suosiossa ja tunsin itseni auttamattomasti aivan liian vanhaksi (lue keski-ikäiseksi) ja tuli hieman nolo olo kun ympärillä pyöriskeli nuorta porukkaa :o Söimme kuitenkin jäätelöt siitä huolimatta kaikessa rauhassa ja tärisimme kylmästä, koska satuimme istumaan juuri varjoisaan pöytään ja tuuli puhalsi viileästi mereltä päin. Kylmyydentunne katosi kuitenkin nopeasti kun kävelimme auringonpaisteiselle hiekkarannalle lämmittelemään. Ihana meri ja kauniit maisemat. Minä laskin leikkiä katsellessani nuorten kuhertelua rannalle, että meidän tyttöjä ei sitten päästetä tänne koskaan yksinään matkalle paikallisten poikien käsiin, kunhan kasvavat ”siihen ikään”:DD

                                                                 ***

 

Koska vuokra-auto ei ollut enää käytössämme, päätimme kokeilla hotellin ravintola Asteriaa. Kasasimme puffet -pöydästä kukkuraiset lautaselliset ruokaa. Tarjoilijatar kertoi ruuan olevan ”traditional” eli aitoa perinteistä kreikkalaista ruokaa (tai ainakin osa ruuista oli).

Ruoka oli hyvää ja vatsa täyttyi, mutta kun pyysimme laskun, tippuivat leukapielet alas niin, että kolisi :D Puffet-ateriamme juomineen maksoi 68 euroa ja risat! Onneksi pyysimme laskun emmekä ottaneet sitä huoneen piikkiin, sillä silloin emme olisi tienneet aterian hintaa ja kenties käyneet useamminkin siellä syömässä, jolloin pois lähtiessämme olisi ollut sitten hirmuinen lasku maksettavana :O Olihan kyse kuitenkin suurin piirtein kahdenkymmenen euron hintaerosta/ateria Nidrin ravintoloihin nähden!

 

                                            ***

20.5.2012 Sunnuntaina

 

Löhöilypäivä altailla :)

 

61%20l%C3%B6h%C3%B6ily%C3%A4%20altaalla-

 

Söimme oikein tuhdin aamupalan (eilisen kalliin ateriankin edestä navat aivan pinkeiksi asti). Sen jälkeen vuorossa oli tyttöjen läksyprojekti. Totesin edellisenä iltana, että läksyjen tekeminen iltaisin väsyneenä ei ole järkevää. Niinpä kävimme yhdessä läpi matematiikan tehtäviä nyt aamulla. ”T” neuvoi ”P”: aa ja minä opetin ”R”: aa.

Läksyjen jälkeen soitin kotiin äidille, joka kertoi ikäviä uutisia – Minni on ollut kateissa useampia päiviä. Nyt hieman pelottaa, ettei vain sille olisi käynyt jotain :X Äiti sanoi, että he etsivät kissaa kyllä ja ettei meidän tarvitse kissan takia pilata lomaamme murehtimalla. Täytyy soittaa kotiin loppuviikosta uudestaan ja toivoa, että karkulainen löytäisi tien kotiin :(

Läksyjen jälkeen painelimme altaille ja siellähän se päivä on kivasti mennytkin uimalla, lukemalla sarjakuvia ja kirjoittamalla päiväkirjaa.

Iho punoittaa jo uhkaavasti :O

61%20hotti%20hotimpi%20hottis-normal.jpg

Tää sää on hotti hotimpi hottis...

                                                                 ***

21.5.2012 Maanantaina

 

Ilma on ollut koko päivän tosi lämpöinen ja taivas pilviä täynnä. Sää enteilee selvästikin lähestyvää sadetta. Se ei kuitenkaan estänyt meitä menemästä tänään Nidriin vuokraamaan skoottereita.

 

62%20Rahi-normal.jpg

Tuon punaisen valitsin itselleni ja lähtee muuten ihan ärhäkästi liikkeelle :b

Menopelit maksoivat 50 euroa kaksi vuorokautta yhteensä, ja tähän summaan on laskettu matkanjärjestäjältä saamamme alennuskuponki. Saimme valita mieleiset ja koska minä olen vain kitukasvuiset 151 ja ½ cm, joutui Sixt:n omistaja hakemaan toisesta paikasta näytille pienemmän skootterin.

Suosittelen Sixt:ä, jos joku etsii Nidrissä menopeliksi skootteria. Vehkeiden vuokraaja poikansa (saattoi olla, tai sitten ei?) kanssa vaikuttavat ihan luotettavilta tyypeiltä. He kertoivat millainen skootteri kannattaa lasten kanssa valita, kyselivät (hieman huolestuneina) olenko ajanut skootterilla aikaisemmin ja etsivät sekä sovittivat useita kypäriä, säätivät hihnoja, jotta tytöille tulisi mahdollisimman hyvät kypärät päähän. Omistaja katseli meitä tutkiskelevasti, kyseli tyttöjen nimiä ja totesi sitten ystävällisesti: ”Beautiful family” :))

62%20Sixti-normal.jpg

Sixt, and you dont have any problem if you want looking around with motorbike. Just go there and ask, they will help you find best ride :))

 

Nidrissä kiertelimme putiikkeja, joiden hyllyt notkuivat turistikrääsästä. Ostimme yhden pienen puuastian (tehty oliivipuusta), johon olisi tarkoitus kerätä hiekkaa Porokselta. Koska suvussamme ja ystävillämme on monta lasta, on matkatuliaistenkin määrä suhteellisen suuri. Jokaiselle pitäisi kuitenkin löytää jotain pientä.

Tyttöjen parhaille ystäville ja ”T”: n lapsuuden ystävän tytölle löysimme tänään kivat halvat kaulakorut. Nyt pitäisi vielä löytää ”T”: n äidille ikoni ja kummitytöille ja kummipojalle ja heidän sisaruksilleen (yhteensä 6 lasta) jotain pientä ja halpaa.  Niin ja tuontiviinit/viinat ovat vielä hankkimatta. Kesänaapureidemme ystävällisyys huomioidaan varmaankin etsimällä kaupasta kaksi pulloa paikallista Rezinaa tai jotain punaviiniä tms. Itselle ostaisin yhden pienen pullon Ouzoa koristeeksi sekä purkillisen paikallista hunajaa :b

Yhdessä liikkeessä satuin huomaamaan todella hienoja seireeninukkeja ja muita satuolentoja (keijukaisia, menninkäisiä, aaseja yms.), jotka olivat kuin suoraan Shakespearen Kesäyön unelmasta. Minusta tuntuu, että siellä täytynee piipahtaa vielä ostoksilla ennen kotiinlähtöä.

Matkamuisto-ostosten jälkeen kävimme paikallisesta leipomosta tuoretta pehmeää vaaleaa leipää ja ihanaa omenapiirakkaa. Supermarketista matkaan tarttui myös leivänpäällisiä (juustoa, voita, salamia, tomaattia, Zatsikia) sekä tertullinen banaaneja iltapalaksi. Välillä on hyvä syödä eväitä, ettei käy kukkaro liian keveäksi ravintoloissa vieraillessa =)

Kauppojen välissä törmäsimme uudestaan erääseen suomalaispariskuntaan, joiden kanssa vaihdoimme jo hotellilla muutaman sanasen ennen Nidriin lähtöä. Annoimme pari ravintolavinkkiä ja suosittelimme löytämäämme leipomoa parin korttelin päässä, he kun ovat tulleet vasta Lefkasille, eivätkä vielä olleet ennättäneet tutustua kylään paremmin. Olivat reippailleet nyt Nidriin kävellen, kun taas me laiskamadot ajoimme taksilla. Pitäisi varmaan itselläkin välillä kävellä, jo maisemienkin takia joku suunta Nidriin ja takaisin.

Veimme ostokset hotellille, söimme ja vietimme paikallisten tavoin hetkinen siestaa. Maassa maan tavalla :b Illemmasta sitten hyppäsimme skoottereiden selkään ja huristelimme ihailemaan Rahin vesiputousta. Olin valmistautunut vaatimattomaan putoukseen lukemani perusteella, mutta kyllä tuo paikka on ihan käymisen arvoinen näin toukokuussa ainakin.

 

63%20Rahi-normal.jpg

Luonto ko. putouksen ympäristössä on kaunis. On paljon vihreitä puita ja solisevaa kirkasta vettä voi seurata kaitein varustettua polkua pitkin. Kannattaa kuitenkin varoa päätänsä polulla, sillä jostain yläpuolella vuorelta putosi pieniä kiviä aivan päidemme vierestä puiden lehmustoon.

 

66%20Rahi-normal.jpg

Rahin jälkeen pelasimme vielä tennistä ja kävimme altailla juomassa teetä ja jäävettä. Jalat olivat jo suhteellisen raskaat hotellihuoneelle päin portaita kiivetessä. Kyllä lomailu on rankkaa puuhaa :DD

                                                                 ***

22.5.2012 Tiistaina

 

Aamupäivä meni uidessa ja bikineitä auringossa kuivatellessa. Uskalsimme jopa pulahtaa mereenkin hotellin rannalta, vaikka vesi oli kyllä aluksi tosi vilpoisaa :D

 

Kun iho punoitti jälleen epäilyttävästi (olen palanut luultavasti joka ikinen aurinkoinen päivä täällä :o), siirryimme altailta/rannasta hotellihuoneeseen, suihkuun ja vaihtamaan ajovaatteita päälle.

Ajelimme Poroksen rannalle minun toiveestani. Viime kerralla käydessämme autolla siellä, ihastuin rannalle vievään tiehen, sen kauneuteen. Skoottereiden rajoittimet on poistettu, joten niillä pääsee jopa 70 km/h (”T” kokeili), mutta isommalla tiellä alamäkeen laskeutuessa uskalsin suoralla tieosuudella ajaa vain 65 km/h (, joka sekin on suhteellisen paljon) – kun on kalliit lastit kyydissä  *sydän*

Ajelu rannalle oli kyllä ihana kokemus, kaikista mutkista ja mäistä selvittiin kunnialla. Kuten aavistelinkin, tie oli elämys kaikille aisteille. Tien viereisissä metsissä oli oliivipuita ja niitä pihtapuita, joiden latvat kohoavat korkeuksiin. Yhdessä tietyssä kohdassa tuoksui vienosti pihkalle ja toi mieleen kotisuomen kesäiset kuusikot.

Sitruunan keltaiset isot perhoset lentelivät tien laitamilla karkuun skoottereiden tieltä. Aurinko paistoi lämpimästi ja ihana tuulenvire vilvoitti kuumuutta. Ennen Poroksen kylää pienen hautausmaan kohdalla vastaan tuli mies traktorin ja niittokoneen kanssa. Vastaleikatun kuivan heinän tuoksu jatkui Poroksen kylään saakka. Vihreät rehevät metsät ja alhaalla vuoren juurella loistava turkoosin sininen meri - siinä näkymässä silmä lepää.

 

Kerättiin rannalta hienoa hiekkaa pakastepussiin ja yritetään ”salakuljettaa” sitä matkalaukuissa kotiin muistoksi. En tiedä, onko Kreikassa yhtä tiukat säännökset luonnonvarojen suhteen kuin Krabilla, sitä pitänee tiedustella vielä matkaoppaalta jossain välissä.

Tytöt leikkivät / kirmailivat rannalla jonkin aikaa, ennen kuin päätimme lähteä takaisin Nidriin selvittelemään laivareittejä lähiseudulle (Kefalonia – Ithaka – Meganissi). Jätimme skootterit parkkiin Nidrin alkupäähän sivukadulle, koska pääkatua koskee kuulemma osittainen pysäköintikielto, emmekä olleet varmoja, mistä lähtien pääkadulle voi pysäköidä. Kreikkalaiset liikenneohjeistukset huomioiden on parempi tehdä asiat varman päälle, niin ei tule ikäviä yllätyksiä.

Kävimme Nidrin satamassa ja kaksi laivan kapteenia esitteli meille omia risteilyjään (Odysseia ja Nidri Star 1). Nidri Star 1 kulkee välin Porto Katsiki – Egremni – Fiscardo (Kefaloniassa) – Scorpio – Sparti – Scorpidi – Madouri. Odysseia käy puolestaan reitin Meganissi – Scorpio – Papanikolis luolat, Spartohorin kylä – ja pysähtyy jollekin ”koskemattomalle rannalle” pitämään uimataukoa, grillailemaan yms.

En oikein osannut kallistua kummankaan risteilyn kannalle, koska kumpikin reissu olisi tosi pitkä (n.6½ h), ja tuo Kefalonia rajoittuu tosiaan Fiscardon satamaan eli kaikki ko. saaren näkemisen arvoiset paikat jäävät kuitenkin näkemättä. Risteilyt ovat myös suhteellisen tyyriitä 80 - 100 euroa ja tuossa Odysseian risteilyssä ei oikein innostanut ajatus, että matkustajat juovat Ouzoa kapteenin kanssa ja tanssivat. Mitähän tytöt tuumaisivat, jos äippä ja iskä vaihtaisivat kesken risteilyn viihteelle ja rupeaisivat bilettämään?? – Ei kiitos!

Yksi vaihtoehto on vielä olemassa ja sitä pitää selvitellä huomenissa. Hotellin laiturilta ehkä voi vuokrata speedboatin käyttöönsä kapteenin kera haluamaksi ajaksi ja kuski voisi viedä meidät minne vain haluaisimme. Täytyy vain selvittää sellaisen reissun hinta. Jos reissu olisi siedettävissä hinnoissa, se olisi varmasti parempi vaihtoehto veneretkelle. Olisi ihanaa päästä merelle näkemään oikeita villidelfiinejä *sydän*

Sataman jälkeen kävimme ostamassa leipomosta ison tuoreen leivän, parit kakkuset sekä marketista limua ja jäätelöä :b Niin ja tällä kertaa ”T” löysi Nidristä mieleisen Ikonin äidillensä tuliaisiksi. Nyt on taas yksi tuliainen vähempänä listalta.

Hotellilla vietimme siestaa syöden ja lepäillen. Minä ja ”R” otimme kauneusunet kun ”T” ja ”P” pelasivat tennistä. Illalla käytiin vielä ilta-ajelulla hämärtyvässä Nidrin illassa hissukseen huruutellen.

                                                                 ***

23.5.2012

Aamiaisen jälkeen hyppäsimme skoottereiden selkään ja lähdimme ajelemaan kohti Vlicho Bayta. Ilma oli pilvinen, mutta ei kuitenkaan satanut. Lastasin reppuun järkkärin putkineen sekä tytöille pitkät neuleet, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Porokselta viime kerralla takaisin päin tultaessa huomasin tienhaaran, joka lähti Vlicho Bayn sataman reunamilta. Ajattelin katsastaa mitä tien varrelta löytyisi ja ehkä kuvaillakin, jos niemenkärjestä löytyisi kuvauksellisia maisemia.

Nyt siis käännyimme Vlicho Bayn sataman ohi ajettuamme vasemmalle (tienviitassa taisi lukea Geni) ja ajoimme kunnes piti taas valita tienhaaroista jompikumpi. Me valitsimme Cleopatras Beach – kyltin mukaisen suunnan :b

Tämä tien haara kyllä vei aika lähelle niemenkärkeä, mutta päättyi kuin seinään. Tienpäässä oli kyltti, jossa mainittiin jostain esihistoriallisesta kohteesta ja kiellettiin eteenpäin jatkaminen.

Ja sitten, pysähdyttyämme ihmettelemään mitä tekisimme seuraavaksi, leijaili jostain varsin ikävä tuulahdus mädännyttä lihaa. Tuulahduksen alkuperä paikantui tienreunasta, jonne joku oli jättänyt koiran raadon mätänemään. Täällä ei sitten eräät taida paljon eläimiään kunnioittaa ja hautailla :(

Ei siinä sitten auttanut muu kuin palata takaisin samaa reittiä takaisin. Jätimme koiran ressukan sinne (raatoon ei parane mennä koskemaan, ettei tartu mitään kauheita pöpöjä, vaikka raukkaparka olisi kyllä ansainnut tulla haudatuksi) ja jatkoimme matkaamme. Tällä kertaa pysähdyimme useamman kerran tieosuuden varrella kuvailemaan maisemia puiden reunustojen raoista. Eihän niistä kuvista tullut mitään erityisen hienoja kun aina oli jotain, mikä pilasi kuvauskohteen ”täydellisyyden” – oli se sitten roska maassa, sähkötolppa lankoineen tai korkeaksi kasvanut heinätukko. No, jotain kuvia kuitenkin syntyi ja muutama tännekin niistä sitten valikoitui.

67%20vlicko%20bay-normal.jpg

 

68%20vlicko%20bay-normal.jpg

69%20vlicko%20bay-normal.jpg

Viimeisten kuvien aikana, taivas alkoi tiputella muutamia vesipisaroita, joten totesimme, että oli aika palauttaa ajoneuvot omistajalleen. Ajoimme Nidriin ja jätimme skootterit Sixtin omistajalle, joka otti ne vastaan hyvin ystävällisesti hymyillen. Kiertelimme Nidriä ja löysimme loput tuliaiset lapsille. Ja löytyi sieltä vielä jotain pientä itsellenikin mm. kahvimukit, hunajaa, paikallista punaviiniä sekä pieni pullo Ouzoa tuliaisjuomahyllyn koristeeksi. Mikähän siinä on, että vaikka emme paljon vuosien mittaan juokaan alkoholia, on sitä reissulta silti tuotava matkamuistoksi hyllyyn pölyttymään :D

Ostosten jälkeen menimme satamaan syömään. Kello oli vasta kolme, mutta tytöillä oli niin kova nälkä, joten pakkohan se sitten oli käydä syömässä varhainen ”ilta-ateria”. Päädyimme yksissä tuumin Apolloniin, josta saimme viime kerralla niin hyvän vaikutelman. Tytöt saivat kalapuikot + ranskalaiset ja souvlaki +ranskalaiset. Me tilasimme miekkakalaa (souvlaki) kera ranskalaiset ja yhteisiksi alkupaloiksi kreikkalaista salaattia lautasellisen.

Ruoka oli hyvää ja palvelu ”erinomainen”.  Se oli sana, jota yksi tarjoilijoista jaksoi toistella pöytämme ohi kulkiessaan :D Vessat olivat siistit ja aterian päätteeksi saimme vielä jälkiruuaksi ilmaiseksi jäätelöt ja omenapiirakkaa jäätelöllä, kahvia sekä ”T” sai vedellä laimennettua Ouzoa ja minä jotain makeaa alkoholia.

71%20Apollon-normal.jpg

 

72%20Apollon-normal.jpg

 

Eräs tarjoilija naureskeli minun puistatuksilleni kun join oman paukkuni (jonkin mielenhäiriön vuoksi) ja hupia tuli lisää siitä kun ”T” tarjosi omaa Ouzoaan minulle, jolloin minä puistelin kauhistuneena päätäni ilmaiselle viinalle :DD

Suosittelen lämpimästi Apollonia, jos joku eksyy Nidriin etsimään paikkaa, missä voisi syödä. Siellä muuten osataan suomea jonkin verran, itse asiassa meinasimme vaistomaisesti jopa puhua heille suomea englannin sijaan tilausta tehdessäni kun he olivat opetelleen useamman tarjoilua koskevan suomenkielen sanan ja puhuivat siinä välissä suomea jotain pöytään tuodessaan :o Niin, ja tuodaan pöytään muuten halutessa myös ketsuppia – varsinkin tytöt olivat tästä mielissään. Tietävät kuinka suomalasia miellytetään.

Lähtiessämme Nidristä käväisimme vielä matkaoppaan puheilla. Saimme tietää, että hiekka, kivet ja simpukat ovat sallittuja kuljettaa koneen ruumassa. Opas kyseli meiltä, olimmeko miettineet sitä Kefalonian risteilyä, josta tulimme maininneeksi edellisellä kerralla ja kerroimme, ettemme oikein osanneet valita suuntaan emmekä toiseen risteilyn suhteen.

Mainitsin speedboat –ajatuksen ja hän tulosti meille yhden viimevuotisen hinnaston hotellimme tarjonnasta. Hinta oli kyllä aivan liian tyyris meidän makuumme :O Päätimme kuitenkin käydä neuvottelemassa halvemmasta ajelusta Kapteeni Nikolta, josko hinnasta päästäisiin yhteisymmärrykseen.

Kävelimme Nidristä hotellille ja matka ei ollut loppujen lopuksi kovinkaan pitkä talsia. Varasimme respasta tenniskentän käyttöömme, vaihdoimme hotellilla pelivaatteet päälle ja piipahdimme rannassa neuvottelemassa privaattiajelun hinnasta.

Saimme tingittyä hintaa, mutta se olisi edelleen aika tyyris. Toisaalta olisi ihanan vaivatonta valita ko. reissu kun saisimme käydä missä haluaisimme ja pääsisimme retken päätteeksi suoraan hotellille lepäämään, eikä meidän tarvitsisi notkua Nidrin satamassa bongaamassa paikallisia veneilijöitä privaattitripin toivossa, jos valitsisimme Nikon tarjouksen.

Tenniksen jälkeen tytöt menivät hotellihuoneeseen valmistautumaan yöpuulle. Me ”T”: n kanssa kävimme rannalla keräilemässä kiviä ja simpukoita talteen, sekä juomassa iltatee allasbaarissa. Sinne eksyi se sama tuttu suomalaispariskunta, joiden kanssa vaihdoimme muutaman sanan tässä yksi päivä aikaisemmin mm. Nidrissä.

Juttelimme heidän kanssaan illan hämärään, jonka jälkeen meidän oli mentävä katsastamaan, että tytöt olivat menneet nukkumaan ja, että kaikki oli ok.

 

                                                                 ***

 

24.5.2012

 

Näin yöllä levottomia unia torakoista, hämähäkeistä ja vanhasta talosta (lapsuudenkodistani). Oli helpotus herätä pääskysten sirkutukseen ja todeta nähneensä vain unta. Aamiaisen jälkeen lähdimme merelle speedboatilla. Tulimme aamutuimaan siihen lopputulokseen, ettei hinta ole sen kalliimpi kuin noissa kokopäiväretkissä yhdeltä hengeltä kun sen summan jakaa neljään osaan. Retki on vain lyhyempi eikä siihen kuulu aterioita, mutta sehän on itse asiassa meille juuri parempi vaihtoehto kuin olla jumissa jossain kokopäiväretkellä kirjaimellisesti koko päivä :D

 

73%20Runoilijan%20saari-normal.jpg

Madouri-saari, jonka omistaa kreikkalainen runoilija Aristotle Valaoritis

 

Nappailin paljon kuvia Lefkasin rannikosta ja lähisaarista. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Lefkasin eteläpuolella, jossa oli kauniin kirkasta rantavettä. Alueella on vedenalaista vulkaanista toimintaa. Rannan tuntumassa on pieni onkalo/luola, jonka rantavedessä tykkää asustaa merisiilejä ja ”starfish” meritähdet punaisine sakarajalkoineen. Pääskyset ovat tehneet vuorenrinteeseen pesiään ja sieltä pesistään ne lennähtivät ympäriinsä karkuun meitä rauhanrikkojia.

 

74%20starfish-normal.jpg

Kapteeni ohjasi keulan kohti Papanikolin luolaa, meri oli kauniinturkoosin sininen, vuoret vihreitä ja aallot kotijärveen verrattuna valtavia. Pieni paattimme kulki kevyesti laineilla ja jokaisen aallonpohjassa tuntui vatsanpohjassa mukavasti kouraisten kuin olisi pudonnut ”tyhjän päälle”. Ajaessa kuvaamisesta ei oikein tullut mitään kun kameraa ei pystynyt millään pitämään vakaana.

Papanikoliksen luolan vieressä on myös toinen luola, jossa merirosvot säilyttivät kapteenimme kertoman mukaan aarteiden kätköjään. Nyt luolaa asuttavat monet linnut, eikä aarteista näy jälkeäkään. Kapteeni kysyi englanniksi tytöiltä, haluaisivatko he jäädä luolaan – tytöt eivät oikein lämmenneet ajatukselle (ymmärsivät ihme kyllä mitä Niko sanoi tai siis ainakin vanhempi ymmärsi), vaikka ”T” ehdotti, josko itse Jack Sparrow tulisi heidät sieltä hakemaan – Heioo, Captain Jack!

Luolien jälkeen kiersimme toiselle puolelle Meganissin saarta. Siellä näimme kaksi pientä, idyllistä kylää, joissa aika näytti pysähtyneen paikoilleen. Toinen näistä kylistä on Spartohorin kylä ja toisen kylän nimeä en muista.

 

75%20Still%2C%20Meganissin%20saari-norma

Viimeisenä pysähdyksenä oli Skorpioksen saari, jonka omistaa Onasiksen suku. Saarella on ymmärtääkseni kaksi rantaa, jonne ulkopuoliset saavat rantautua, muuten saari on yksityisaluetta.

Aristoteles rakennutti saarelle Jacquelinelle oman tavernan ja nimitti sitä tämän omaksi paikaksi. Paikka näyttää hyvin vaatimattomalta, mutta se kertoo samalla paljon rakennuttajastaan. Vaatimattomuus on kaunista :)

Delfiinejä ei nähty, vaikka niitä olisin niin kovasti halunnut nähdä. Sanotaan, että delfiini on Kreikassa hyvänonnen ja musiikin symboli :) Kierros oli kuitenkin kiva kokea (ei kuitenkaan ihan hintansa väärti) - vaikkakin tytöt kyllä olivat loppumatkalla hieman nyreissään, koska heitä palelsi lämpimistä vaatteista huolimatta. Rantaan päästyämme aurinko kuitenkin lämmitti pois nyreät ilmeet.

Meriretken jälkeen käytiin uimassa poolilla ja kuivateltiin bixuja jäätelöä syöden. Se ei pitänyt pitkään nälkää poissa, joten lähdimme marssimaan pian hotellihuoneen kautta jalkapatikassa kohti Nidriä vatsat muristen. Emme ennättäneet kävellä kovinkaan pitkälle kun toiselle puolelle pysähtyi auto ja nuoren miehen pää pilkisti kuskienpuolelta ikkunasta ulos. ”Going to Nidri?”, kysyi Sixtin vuokraamosta tutuksi tullut nuori mies (joka muuten saattaa olla omistajan poika, ainakin epäilen niin vahvasti).

Jouduimme kieltäytymään kyydistä ystävällisesti, koska halusimme nimenomaan kävellä Nidriin ja kasvattaa samalla ruokahalua. Mies ymmärsi aikeemme ja jatkoi matkaansa. Oli kyllä hirmu kilttiä häneltä tarjota kyytiä. Kävi mielessä, josko hän oli hieman huolissaan meidän turvallisuudesta, kun tuo hotelin ja Nidrin välinen tieosuus (kuten muuallakin Lefkasin teillä) on hieman vaarallisen oloinen – kurvit ovat ”pimeitä” ja autoilijat ajavat tuhatta ja sataa.

Lähestyessämme Nidrin kylää, meitä tuli vastaan ensin mustiin pukeutunut vanhempi nainen ystävällisesti tervehtien, ”Jassas”. Vastasimme hänelle kuten hyviin tapoihin kuuluu ja tunsin olevani tervetullut ”hänen kyläänsä”.

Seuraava vastaantulija oli pieni musta labratorinnoutajan pentu, joka ryntäsi aidan takaa villisti heinää kasvavalta takapihalta. Pennun omistajaa ei näkynyt missään ja tuo musta makkarapötkö mieltyneenä meidän tyttöihin lähti seuraamaan perässämme. Ohi viuhahteli kovaa vauhtia autoja ja minun oli pakko pysähtyä ja houkutella pentu takaisin takapihalle, josta se oli esiin ilmestynytkin, ettei se jäisi auton alle.

Pentu ryntäili jaloissa aivan onnessaan ja pureskeli meidän varpaita pienillä hampaillaan. Yritin kuikuilla pennun omistajaa, mutta ketään ei näkynyt. Emme voineet antaa pennun seurata meitä, sillä se olisi voinut hyvin nopeasti jäädä auton alle. Otin maasta muovipullon, jota pentu pureskeli parhaillaan ja sanoin tytöille, että pitää juosta heti pois kun anna käskyn.

Viskasin pullon kauemmas takapihalle ja kun pentu juoksi sen perään, me tytöt ryntäsimme karkuun. Onneksi pentu ei seurannut meitä, mutta mietin mahtaako se pysyä takapihalla turvassa kovinkaan kauaa. Ei noin huimaa pentua saisi jättää tien läheisyyteen yksin vapaasti juoksentelemaan :(

No, me jatkoimme matkaa koiranpennusta puhuen ja sitten Sixtin vuokraamon kohdalla saimme taas ystävällisen tervehdyksen vuokraamon omistajalta, ”Jassas”. Minä vastasin, ”Jassas, Nice day today” ja mies nosti kädet ilmaan hymyillen, tarkoittaen selvästi ”ihan ok” :))

Nidrin kylästä saa näköjään helposti ystäviä <3

Tytöt kysyivät mennäänkö ”tätipaikkaan vai Apolloniin syömään” ja me ”T”:n kanssa kallistuimme Apollonin kannalle. Edellisen päivän hyvä palvelu ja hyvä ruoka ilmaisine jälkiruokineen ja jälkijuomineen vaikuttivat päätökseen.

Vastaanotto Apollonissa oli yhtä ystävällinen kuin viimeksikin. Tilasimme tytöille spagettia ja jauhelihakastiketta, Souvlaki pork x 2 ja minulle herkkusienipitsan.  Alkupaloina söimme kreikkalaista salaattia ja vaaleaa leipää. Ilmaiset jälkkärit, kahvit, mehut ja drinksut saimme jälleen kun pyysimme saada maksaa ateria.

76%20Apollon-normal.jpg

Syödessämme satamakatua ajoi ruusunauhoin koristeltu hääkulkue ja kaikki kulkueen autot töötöttelivät äänitorveaan osoittaen näin juhlailoaan hääparin kunniaksi. Se on arvatenkin jokin kreikkalainen tapa, I think so.

Jossain vaiheessa huomasin taas anelevan katseen pöydän vieressä ja minulle tuli jälleen hyvin surullinen olo. Yksi Apollonin tarjoilijoista (myös sisäänheittäjä) sattui tulemaan pöydän viereen juuri silloin – jonka ”R” on muuten nimennyt ilopilleriksi -, ja minun täytyi ottaa kissat puheeksi, sillä asia on vaivannut minua useamman kerran täällä ollessani. Sanoin, että kissalla on niin surullinen ilme, johon ”ilopillerimme” vastasi, ”She is pregnant”.

Kerroin, että meillä on kaksi kissaa, jotka ovat hyvin paksuja, ja että olen huomannut täällä Kreikassa kissojen olevan hyvin laihoja. Kysyin ruokkiiko kukaan tällä alueella kissoja ja ”ilopilleri” kertoi ravintoloiden ruokkivan niitä. Olin iloinen kuullessani tämän, sillä olisi kamalaa, jos kissat eivät saisi mistään ruokaa.

 

76%20Kissa-normal.jpg

Kärsivä ilme poloisella..

Kissoista puheen ollen, soitin päivällä vanhemmilleni ja he kertoivat Minnin käyneen taas oleilemassa pari päivää kotona. Nyt kumpikin kissa on kuulemma ollut kateissa pari päivää, joten murehtiminen jatkuu…

 

                                                                 ***

 

25.5.2012, Perjantai

Viimeinen päivä paratiisissa. Se pyhitettiin rentoutumiselle altailla. Kun tytöt lepäilivät hotellihuoneessa aamupäivästä, me ”T”:n kanssa kävimme kuvailemassa hotellialuetta ja käveleksimässä ympäriinsä hotellin kasvillisuudesta nauttien.

77%20kukat-normal.jpg

80%20t%C3%A4htiosoitteet-normal.jpg

Ihana pieni yksityiskohta hotellissa on huoneistojen nimet, jotka on otettu kreikkalaisittain tähtitaivaalta:B

 

Altaille päästyämme tytöt ruinusivat jäätelöt ja halusivat itse tilata englanniksi omat jäätelönsä. Allasbaarin tyttöä hymyilytti tyttöjen tomeruus (se allastyttö on muuten tosi mukava ja ystävällinen tapaus). Iltapäivästä yritimme pelata tennistä, mutta ilma oli liian kuuma ja jouduimme luopumaan nopeasti koko touhusta. Tenniksen pelaaminen vei voimat ja menimme ottamaan iltapäivätorkut huoneeseemme.  Sen jälkeen jaksoikin sitten kävellä Nidriin syömään.

Aurinko paistoi kuumasti ja ”R” ei ollut tyytyväinen patikointipäätökseen. Neiti mutruhuuli vitkutteli koko matkan perimmäisenä ja häntä saikin sitten aina vähän väliä pysähdellä odottelemaan tienposkessa. Hikisinä ja kuumissamme pääsimme viimein Apolloniin syömään, mutta oli se kyllä vaivan arvoista.  Tytöt olivat taas ihan täpinöissään kun ”ilopilleri” saapui töihin juuri istuuduttuamme lempipöytäämme.

Neitokaiset virnistelivät ja kuikuilivat koko aterian ajan, missä ”ilopilleri” milloinkin oli. Kun mies sitten pysähtyi ja sanoi tytöille jotain, nämä jähmettyivät ja menivät täysin lukkoon. :D Ja heti miehen mentyä toisaalle, alkoi kova selitys mitä mies oli sanonut tai tehnyt yms. ”P” jopa kohotteli kulmiaan imitoiden miestä, jossain vaiheessa – hassua. Kyllä minulla oli hauskaa heitä seuratessani :DD

Ruoka oli erittäin hyvää ja vatsa tuli aivan täyteen. Tytöt halusivat jauhelihapitsat, ”T” tilasi kana souvlakin tsazikilla ja minä valitsin lohta avokadokastikkeella. Minun valintani kyllä sattui täysin nappiin. Annos oli parasta, mitä olen syönyt koko loman aikana. Jos joku nyt sattuu lukemaan tätä ja aikoo mennä Lefkasille lomailemaan, suosittelen kokeilemaan Apollonissa ”Salmon fillet with Avocadosauce”. Siitä ei voi sanoa muuta kuin ”Ola kala”!

81%20lohta%20avokadolla-normal.jpg

Salmon fillet with Avocadosauce – Nidri, Apollon. Very good choice!

 

Ja jos joku ihmettelee, miksi kirjoitan kuvan alle englantia, mainittakoon selvennykseksi, että näin muutkin tavoittavat ruokavinkin. Tarvitaan vain oikea hakusana ja mainos löytää tiensä perille :B

Ruuan jälkeen saimme sitten ilmaiset jälkkärit+ jälkkärijuomat, kuten aikaisempinakin kertoina. Kummatkin kivoimmista tarjoilijoista kättelivät meitä lähtiessämme, ja ”ilopilleri” ojensi minulle käyntikorttinsa.  Kreikassa on ollut niin ystävällinen palvelu ja kyky käsitellä asiakkaita, eikä vain Apollonissa vaan joka puolella, missä olemmekin asioineet. Kun vertaa suomalaiseen ravintolakulttuuriin, voi hyvin todeta, että meillä kotosuomessa ollaan toisinaan paljon kylmempiä ja joskus jopa töykeitä asiakkaita kohtaan. Asiakaspalvelussa voisimme ottaa oppia Kreikasta.

Ajoimme taksilla hotellille, jossa meitä odotti tavaroiden pakkaaminen ja suihku. Tytöt jäivät hotellihuoneeseen kun me ”T”:n kanssa kävimme vielä merenrannalla kävelyllä ennen pimeän saapumista. Etsimme simpukankuoria pikkukivien joukosta ja löysimme muutamia kauniita yksilöitä. Rannalta lähtiessämme oli jo alkanut hämärtämään ja kuunsirppi loisti kreikkalaisten yksinäisten vuorien yllä tunnelmallisesti. Viimeinen päivä paratiisissa on nyt ohi ja haikea matka kotiin alkaa..

82%20kuunsirppi-normal.jpg

 

26.5.2012, Lauantaina

Matka kotiin alkoi. Hyvästelimme kauniin kreikkalaisen appelsiini ja nousimme tienvarteen pysähtyneeseen linja-autoon, jonka oli määrä kuljettaa meidät lentokentälle. Matkan varrella oppaamme kertoi kreikkalaisen tarinan oliivipuusta. Tarina jäi mieleeni, vaikka tätä viimeistä päivää en jaksanutkaan enää kirjoittaa ylös matkapäiväkirjaani. Tein sen jälkikäteen, ja koska en luota täysin muistiini, etsin netistä oliivipuun tarinan täsmällisemmin kerrottuna.

 

Tarina oliivipuusta menee näin:

"Aikoinaan Jumala huolestui ihmisten itsekkyydestä ja päätti tulla maan päälle kerjäläisen asussa tutkimaan miten asiat täällä oikein olivat. Hän vieraili monissa kylissä pyytäen majapaikkaa ja ruokaa, mutta joka kerta hänet käännytettiin ovelta pois.
 
Eräässä kylässä kerjäläinen päätyi vanhan pariskunnan ovelle, jossa he ottivat hänet avosylin vastaan. Köyhä pariskunta majoitti ja kestitsi miestä usean vuorokauden, kunnes kerjäläinen kysyi miten voisi palkita vanhusten vieraanvaraisuuden.
Pariskunnan ainoa toive oli kuolla yhdessä ja niinpä mies poistui kiitollisena heidän kodistaan.
Kun vanhusten viimeinen päivä koitti, he istuivat puutarhaansa halaten toisiaan ja sulkivat silmänsä onnellisina yhtä aikaa. Tuolle paikalle kasvoi aikoinaan ensimmäinen oliivipuu.
Ja toden totta, kun näet oliivipuun luonnossa huomaat, että usein puu muodostuu kahdesta toiseensa kietoutuneesta rungosta."
 
Matka kotiin tuntui hyvältä mieli muistoista rikkaana ja keho reissussa väsähtäneenä. Ajatus omaan pehmeään petiin pääsemisestä houkutteli valtavasti. Matkan viimeisellä osuudella Suomen maaperällä väsyneet silmäni havaitsivat hiljalleen eteenpäin matkaavat kuumailmapallot. Hymy hiipi huulilleni ja tytöt istuivat takapenkillä nenät ikkunalasissa kiinni. Elämä on täynnä yllätyksiä.
 
83%20kotia%20kohti-normal.jpg
Leijaillen tuuli höyhenen kuljettaa,
yhtä keveästi kotiin matkalainen matkustaa
 
-MV